Anime-lehti, 15/2006, Helsinki.
Helen McCarthy
500 Manga Heroes and Villains
Collins & Brown, 2006
"Mangahan on nyt tosi suosittua, tehdään mangakirja."
"Ai mikä manga?"
"No se japanilainen suurisilmäsarjakuva."
"Aijoo.... No, mistä teemasta me se tehtäis?"
"No listataan vaikka mangahahmoja, sen ei pitäs olla liian vaikeeta."
"Joo, tehdään niin, myynti on taattu."
Tällaisia keskusteluja on varmaankin käyty brittikustantamo Collins & Brownin toimistossa niihin aikoihin, kun kirjaa "500 Manga Heroes & Villains" on suunniteltu. Kirjoittaja Helen McCarthy on brittiläisessä animefandomissa näkyvä hahmo, ja asiantuntemustakin hänellä riittänee, mutta kirjan laatua ei kirjoittajan maine paranna. Sivumäärältään varsin tukeva kirja (352 sivua) on toki värikäs ja täynnä tekstiä, mutta tekstisisältö on liki joutavaa.
Kirja on jaettu näppäriin pikku lukuihin, jotka on otsikoitu "miespuoliset sankarit", "naispuoliset sankarit", "antisankarit", "miespuoliset pahikset", "naispuoliset pahikset", "ei-ihmis- ja puoli-ihmissankarit ja -pahikset", "tiimit" ja "historialliset, myyttiset ja kirjalliset sankarit ja pahikset". Näihin kaatoluokkiin on sitten lätkäisty mangahahmoja miltei summamutikassa: Maison Ikkokun luuserihko miespäähenkilö Yusaku Godai on esimerkiksi merkitty sankariksi, One Piecen Monkey D. Luffy taas antisankariksi. Hellsingin vampyyri Alucard saa kirjassa sankarin arvonimen, Golgo 13:n kylmä palkkatappaja taas pahiksen. Millä perusteella, sitä on mahdotonta tietää. Tarinoiden hahmojen luokittelu yksioikoisesti on vaarallista jo pelkästään kevyessä keskustelussa, saati sitten painettuna paperilla. Tällaisen luokittelun avulla vähänkään moniulotteisemmat hahmot litistyvät tunnistamattomiksi.
Kutakin mangahahmoa on kirjassa esitelty noin sadalla sanalla, mikä käytännössä tarkoittaa sen sarjan juonen esittelyä, jossa hahmo esiintyy. Mitä moniulotteisempi on hahmo ja mitä monimutkaisempi sarjan juoni, sitä enemmän esittely tekee hahmolle ja tarinalle väkivaltaa. Masamune Shirown hämärä manga Ghost in the Shell on pistetty parissa lauseessa sievään pakettiin, ja Maki Murakamin slapstick-huumorimanga Gravitation on muuttunut McCarthyn käsittelyssä vakavaksi draamaksi. Monet tarinat vaikuttavat yksinkertaisesti tylsiltä pariin lauseeseen typistettyinä. Useimmiten hahmoesittelyissä ei myöskään ole kerrottu, mihin genreen esitelty hahmo/sarja kuuluu: "tyttö tapaa pojan"-tarina on vissisti erilainen riippuen siitä, ovatko yleisönä teini-ikäiset pojat vai pornontarpeiset kotirouvat.
Koska useimmissa sarjakuvissa on lukuisia hahmoja, McCarthy esittelee monien sarjojen kohdalla vain yhden hahmon per sarja. Hahmovalinnat ovat kuitenkin välillä omituisia. Esimerkiksi lukiolaishuumorimanga Azumanga Daiohista on valittu esiteltäväksi liikunnanopettaja Nyamo. Azumanga Daiohin keskeisimpiä hahmoja, eli lukiolaistyttöjä, ei mainita lainkaan. Kaori Yukin goottitarinasta Count Cain puolestaan esitellään Cainin paha isä, mutta ei nimipäähenkilöä. Muutamat klassikoksi miellettävien sarjojen päähahmot, kuten Lupin III ja Ribon no Kishin prinsessa Sapphire, ovat saaneet vähän laajemman erikoisartikkelin verran tilaa, ja samalla ovat saaneet tilaa myös tietyt mangapiirtäjät.
McCarthy sanoo esipuheessaan suoraan, että kirjan sisältöon "fairly random", varsin satunnainen. McCarthyn omat fiilikset ovat ohjanneet kirjassa esiteltävien hahmojen valintaa. Eipä siinä mitään - jokainen teoshan on oman tekijänsä maun tuote, ja varsin laajan skaalan erilaisia hahmoja kirjoittaja onkin saanut pakattua kirjaan mukaan. Luettelomaisuus ei olekaan kirjan pahin vika, sillä vastaavia luettelomaisia opuksia on toki ilmestynyt muitakin: esimerkiksi Taschenin julkaisema teos Manga esittelee mangapiirtäjiä. McCarthyn kirjan lähtökohta, eli mangahahmojen esittely, on kuitenkin vinksallaan. Manga on toki hahmovetoista sarjakuvaa, mutta pelkästään hahmoihin keskittyvä kirja muistuttaa paperinukkekokoelmaa mangakäsikirjan sijaan.
On vaikea päätellä, kelle tämä kirja on oikein tarkoitettu - ellei sitten niille ihmisille, jotka maksavat pitkän pennin kaikesta, missä vain lukee "manga". Toki kirjan kautta voi löytää mielenkiintoisia mangoja, joista ei ole aiemmin kuullutkaan, mutta hahmojen kautta sarjoihin tutustuminen on takaperoista. Äkkiseltään kirjan luulisi sopivan lähinnä BESM:in pelaajille. BESM, Big Eyes Small Mouth on animehenkinen roolipeli, jonka pelinjohtajalle voisi olla hyötyä kirjasta, josta voi aivotyhjiön tullessa poimia tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivia ei-pelaajahahmoja.
1 1/2 tähteä
- ei kerro mitään, mitä et voisi löytää netistäkin
- spoilaa monen hyvän mangan juonet, ja vääristää toisia
+ kiva taitto ja kivat värit
Jenny Kangasvuo
Tekstit ~ Blogit ~ Kuvat
Sisällys ~ Päivitykset