Kirjoittamisen zen

Kosmarissa 2/2001 Juha K. Tapio esitteli Natalie Goldbergin teoksen Writing Down the Bones: Freeing the Writer Within. "Minun on vaikea kuvitella yhtäkään kirjoittajaa tai kirjoittamisesta haaveilevaa, joka ei luettuaan Goldbergin kirjan pistäisi kynäänsä oitis sauhuamaan", totesi Tapio arvostelussaan. Sen parempaa kehua ei kirjoitusopas voi saada, joten hankin kirjan oitis käsiini. Se löytyi kirjastosta, mutta parin lukukerran jälkeen totesin, että jos kirjoittajan hyllyyn tarvitaan yksi kirjoitusopas, sen on oltava tämä. Kaksikymmentä vuotta sitten ilmestynyt kirja on epäilemättä yksi parhaista koskaan julkaistuista kirjoitusoppaista.

"Tämä loistava kirja (jonka elämänviisautta voi soveltaa myös muille aloille kuin kirjoittamiseen) pitäisi mielestäni pikimmiten kääntää suomeksi", toivoi Tapio kolumnissaan viisi vuotta sitten. Tapion toive on vastikään toteutunut: Kansanvalistusseura julkaisi paitsi Writing Down the Bonesin, myös Goldbergin toisen kirjoittamista käsittelevän kirjan Wild Mind, nimillä Luihin ja ytimiin ja Avoin mieli.

Kirjat ovat luonteeltaan hieman erilaisia, mutta molempia yhdistää Goldbergin tapa kirjoittaa keveästi hyvin tärkeästä asiasta eli kirjoittamisesta. Goldbergille kirjoittaminen on elämäntapa, yhtä itsestäänselvää ja olennaista kuin hengittäminen. Tärkeää ei ole kirjoittamisen päämäärä, vaan kirjoittaminen itse. Tekstejä ei kannata määritellä "hyviksi" tai "huonoiksi", vaan tarkkailla, onko läsnä kirjoittaessaan vai ei. Lopputuloksena voi olla jotain kaunista ja hyvää, mutta myös roskaa; tärkeintä on kuitenkin että on kirjoittanut. Nobelin palkinnon voittanutkaan kirjailija ei voi pysähtyä menestykseensä, vaan kirjoittaminen jatkuu. Kirjoitetut tekstit jäävät taakse kun ne valmistuvat ja uudet tekstit ovat sormien alla. Jos kirjoittaminen on itselle tärkeää on kirjoitettava.

Luihin ja ytimiin koostuu lyhyistä kirjoitelmista, jotka ovat enemmän kolumneja tai pakinoita kuin varsinaisia kirjoitusohjeita. Jokaisessa on kuitenkin jokin pieni ja tärkeä oivallus kirjoittamisesta. Ajatukset voivat olla ristiriidassakin keskenään: yhdessä kirjoitelmassa Goldberg muistuttaa yksityiskohtien voimasta ja kehottaa kiinnittämään huomiota niihin; toisessa hän sanoo, ettei kannata "naida kärpästä" eli keskittyä yksityiskohtiin liikaa. Ristiriidat eivät kuitenkaan luo mielikuvaa epäjohdonmukaisuudesta, vaan muistuttavat monista erilaisista totuuksista ja mahdollisuuksien kirjosta. Goldberg ei väitä tietävänsä täydellistä ohjetta kirjoittamiselle, vaan myöntää avoimesti välillä tunnustelevansa maailmaa pimeässä. Juuri tämän vuoksi Goldberg onnistuukin sanomaan paljon todellisempia asioita kirjoittamisesta kuin kirjoittamisopas, "jonka avulla kirjoitat miljoonaluokan bestsellerin".

Kerran luettuaan Luihin ja ytimiin on helppo siirtyä seikkailevaan lukutapaan, jossa luetaan kappale sieltä, toinen täältä, silloin kun sattuu huvittamaan. Nämä pienet kolumnit toimivat myös nopeana lohtuna silloin, kun tuntuu ettei kirjoittaminen millään suju. Goldberg muistuttaa, ettei kirjoittaminen aina sujukaan, tärkeintä on pitää kätensä liikkeessä ja kirjoittaa, sujui se sitten tai ei.

Avoin mieli puolestaan on rakenteeltaan kirjoitusopasmaisempi. Kirja jakautuu toisiaan johdonmukaisesti seuraaviin lukuihin, joiden perässä on kirjoitusharjoituksia. Kirjoitusharjoitusten otsikkona on kuitenkin "Kokeile tätä", joka kuvaa Goldbergin suhtautumista kirjoittamiseen: kaikenlaista kirjoittamiseen liittyvää voi kokeilla, mutta mikään yksittäinen harjoitus tai edes tarkka harjoitusohjelma ei tee kenestä tahansa täydellistä kirjoittajaa, sillä eri ihmisille toimivat erilaiset vinkit. Goldbergin oppien mukaan kirjoittaminen itse on tärkeintä, mitä ja miten sitten kirjoittaakaan.

Goldbergin kirjat eroavat totutusta kirjoitusoppaan kaavasta siinä, että niillä ei oikeastaan ole selkeää päämäärää. Goldberg pohtii kirjoittamista ja antaa välillä lukijalleen suoriakin ohjeita, mutta ei väitä, että hänen oppaansa avulla lukija "avaisi luovuuden portit", tai ohjeista kuinka kirja tulisi käydä kohta kohdalta läpi kirjoitusharjoituksia tehden. Puhumattakaan vinkeistä, joiden avulla "väistäisi kirjoittamisen yleisimmät virheet"... Goldberg vain kirjoittaa intohimoisesti kirjoittamisesta ja tarjoaa intohimonsa hedelmät muiden ravinnoksi.

Elämä on jatkuva harjoitus

Goldberg toteaa, että kirjoittamiseen pätee sama, mikä kaikkeen muuhunkin tekemiseen: ilman jatkuvaa harjoittelua taito ei kehity. Maratonia edeltää kuukausien kurinalainen harjoittelu, eikä juoksija odota "juoksuinspiraatiota" ennen lenkille lähtöään. Juoksija juoksee, ja samalla tavoin kirjoittajan tulisi kirjoittaa, satoi sitten räntää tai rakeita.

Goldbergin oppien ytimessä on "writing practice", joka on käännetty suomeksi sanalla "treenikirjoittaminen". Treenaus kuitenkin viittaa lähinnä urheilulajin harjoitukseen, mutta "practice"-sanalla on myös uskonnon harjoituksen merkitys. Golberg tunnustautuu zen-buddhalaiseksi, ja hänelle kirjoittaminen vertautuu zen-meditointiin: kirjoittaminen vaatii sekä kurinalaista paikallaan istumista että mielen irroittamista totutusta. Meditoija ei nouse kesken meditaation pyyhkimään pölyjä kirjahyllyistä, eikä kirjoittajankaan tulisi tehdä niin kesken kirjoittamisen. Meditoija antaa ajatustensa virrata lävitseen sellaisena kuin ne tulevat, niitä arvostelematta tai niihin kiintymättä, ja Goldberg kehottaa kirjoittajaa ottamaan samanlaisen asenteen.

Goldbergille kirjoittaminen on päivästä toiseen toistuva rutiini, joka ylläpitää kirjoittamistaitoa, mutta myös puhdistaa mieltä samalla tavoin kuin meditaatio. Päivittäisen kirjoittamisen avulla ei välttämättä pyritä mihinkään muuhun kuin kirjoittamisen ylläpitoon, mutta päivittäisen kirjoittamisen tuotteista voi myöhemmin löytää käyttökelpoisia ideoita, kielikuvia ja ajatuksia. Niiden syntymisen edellytyksenä on kuitenkin välitön suhtautuminen kirjoittamiseen - itsekriittisyydellä ei ole kirjoitusharjoituksessa sijaa.

Goldberg kutsuu kirjoittajaa häiritsevää sisäistä ääntä apinamieleksi. Apinamieli käskee kiinnittämään huomiota kodin siisteyteen kirjoitettavan tekstin sijasta, se vähättelee ensimmäisiä kirjoitettuja sanoja ja käskee pyyhkimään ne pois. Apinamieli häiritsee myös meditoijaa väittämällä paikallaan istumisen olevan merkityksetöntä ja pyörittämällä päässä joutavia ajatuksia. Apinamieli on jätettävä huomiotta ja vain kirjoitettava, kuten meditoija vain istuu. Apinamieli nauraa ensimmäisille mielleyhtymille ja alkuajatuksille, juuri niille, joissa asiat yhdistyvät epäloogisella ja kontrolloimattomalla tavalla. Goldberg kehottaa luopumaan kontrollista ja logiikasta ja tarttumaan outoihin alkuajatuksiin. Sovinnaiset oletukset siitä, mitä on sopivaa ajatella tai tuntea, eivät kahlitse alkuajatuksia, ellei kirjoittaja kahlitse niitä itse. Ensimmäisten assosiaatioiden kautta voi onnistua sanomaan jotain ainutlaatuista.

Pitämällä kätensä liikkeessä ja kirjoittamalla keskeytyksettä kirjoittaja pystyy tarttumaan alkuajatuksiinsa, kaikkeen siihen sälään, joka seuloutuu pois, jos kirjoittamiseen suhtautuu järjestelmällisenä tapahtumana. Goldbergin mukaan kirjoittamisprosessista - ja kenties myös tekstituotoksesta - tulee aidompi ja elävämpi, kun antaa vain mennä eikä takerru oletuksiin kirjoittamisen säännöistä. "Suloinen ykseyden tunne syntyy siitä, että jatkaa kirjoittamista kaikissa oloissa."

Goldbergin ote elämään ja kirjoittamiseen on yhtä aikaa raaka ja lempeä. Goldberg muistuttaa että elämä sinällään on kontrolloimatonta: "Vaikka kuinka yrittäisimme tehdä siitä järjestelmällistä, kuolemme kesken kaiken, vammaudumme, rakastumme tai pudotamme hillotölkin lattialle". Eläessämme kollektiivisessa kuvitelmassa johdonmukaisesta ja turvallisesta maailmasta, kirjoittamisprosessi tarjoaa palasen epäjohdonmukaisuutta ja turvattomuutta, ja samalla myös mahdollisuuden välittömämpään suhtautumiseen nykyhetkeen.

Kesytetty teksti

Goldberg kirjoittaa runollisen huoletonta tekstiä, joka on kuitenkin valitettavasti käännöksessä latistunut. Teksti on kesyyntynyt: lause "Western mind blew up in my face" muuttuu lauseeksi "Hänen sanansa koskettivat länsimaiseen ajatteluun tottunutta tajuntaani". Englanninkielinen alkuteos tuoksuu siltä kuin se olisi kirjoitettu Goldbergin kiittämistä alkuajatuksista käsin, sitä värittävät voimakkaat ja omalaatuiset kielikuvat, jotka synnyttävät välähdyksenomaisia oivalluksia. Suomenkielisessä käännöksessä kaikki outoudet on karsittu pois, ikäänkuin kääntäjät eivät olisi aivan luottaneet lukijan kykyyn tavoittaa Goldbergin ajatuksia hänen ruonollisen kielensä kautta. Lopputuloksena on paperinhajuista tekstiä. Merkitys toki välittyy, mutta jotain alkutekstin herkkyydestä on korvautunut opettavaisuudella.

Esimerkiksi metaforista Goldberg kirjoittaa: "Don't "make" your mind do anything. Simply step out of the way and record your thoughts as they roll through you. [...] We can step through moons right into bears. You will take leaps naturally if you follow your thoughts, because the mind spontaneously takes great leaps. You know. Have you ever been able to just stay with one thought for very long? Another one arises."

Käännös on kankea: "Ei pitäisi pakottaa mieltään tekemään yhtään mitään. Yksinkertaisesti vain astuu pois sanojen tieltä ja jäljentää ajatuksensa sellaisena kuin ne vyöryvät lävitse. [...] Voimme astua kuiden läpi suoraan karhuihin. Jos seuraamme ajatuksiamme, hyppäys seuraa luonnostaan, koska mieli tekee spontaanisti suuria hyppäyksiä. Sehän on selvää. Olemmeko koskaan onnistuneet pysymään vain yhdessä ajatuksessa kovin kauaa aikaa? Toinen syntyy pian."

On hienoa, että Goldbergin kirjat on suomennettu, ovathan ne alansa ehdottomia klassikoita, kirjoitusoppaita, jotka eivät vain innosta kirjoittamaan, vaan myös tarjoavat uudenlaista näkökulmaa elämään itseensä sortumatta saarnaavuuteen. Teosten saattaminen suomenkielisten lukijoiden luettaviksi on jo kulttuuriteko sinänsä. Silti suosittelen mieluummin englanninkielisiä alkuteoksia niille, joiden kielitaito riittää.