Pornoutunut arkipäivä

Populaarikulttuuri ja media ovat 1990-luvulta lähtien arkipäiväistäneet pornoa. Kulttuurimme on Leena-Maija Rossin sanoin pornoutunut. Emmanuelle-elokuvan tv-esittämisestä 1980-luvulla syntynyt kohu tuntuu hupaisalta nykyisessä mediatodellisuudessa, jossa pornoelokuvat, pornoa käsittelevät makasiiniohjelmat ja puhelinseksimainokset kuuluvat television myöhäisillan vakio-ohjelmistoon.

Rakel Liekin ja Henry Saaren tapaiset pornotähdet esiintyvät iltapäivälehdissä missien, urheilijoiden ja tangoprinssien rinnalla; musiikkivideoissa toistetaan pornoelokuvien asentoja ja liikkeitä; tavallisissa yökerhoissa pidetään "Haluatko pornotähdeksi"-kisoja ja strippausesityksiä; Oulussakin on järjestetty seksimessut jo puolenkymmentä kertaa. Jotain on siis sosiaalisessa todellisuudessa muuttunut, mutta mitä?

Suomessa on tähän mennessä tutkittu pornoa varsin suppeista näkökulmista. Pornoa on joko juhlittu seksuaalisuuden vapauttajana tai parjattu väkivaltaisena ja naista alistavana. Kaarina Nikusen, Susanna Paasosen ja Laura Saarenmaan toimittama "Jokapäiväinen pornomme. Media, seksuaalisuus ja populaarikulttuuri" väistää onnistuneesti sekä moralisoivan että ihannoivan näkökulman ja tarkastelee pornoa kulttuuri-ilmiönä, joka on läsnä arkisessa todellisuudessamme.

"Jokapäiväinen pornomme" osoittaa, että pornon ongelmallisuus ei liity siihen, että pornossa esitetään alastomuutta ja seksuaalisia toimintoja katsojan kiihottamiseksi - kuten moralisoiva näkökulma väittää -, vaan siihen, että nämä esittämisen tavat ovat konventionaalisia, samanlaisina toistuvia ja siten myös todellisuutta muokkaavia.

Kirjassa on kymmenen artikkelia, jotka käsittelevät pornoa eri näkökulmista. Ensimmäisenä näkökulmana on kova porno, toisena arkipäivän porno-chic, jota käytetään hyväksi muoti- ja mainosteollisuudessa; kolmannessa näkökulmassa keskitytään pornotähtien julkisuuskuvaan.

Kovan pornon näkökulmaa edustaa taidehistorioitsija Harri Kalha, joka ottaa kohteekseen kovan pornon ja analysoi sen visuaalisten konventioiden kehitystä. Kalha pohtii, kuinka tietyt pornon tilanteet siirtyvät pornosta ihmisten elettyyn seksuaaliseen todellisuuteen. Puhtaasti visuaalisista syistä rakennetut pornon tilanteet liukuvat arkeen ja muodostuvat seksifantasioiksi, joita toteutetaan paitsi kameroiden edessä studiossa, myös makuuhuoneissa. Kalha etsii uudenlaisia visuaalisia esittämisen tapoja marginaaliyleisölle, kuten homomiehille, suunnatusta pornosta.

Susanna Paasonen puolestaan käsittelee artikkelissaan pornoroskapostia, johon kuka tahansa sähköpostia käyttävä joutuu päivittäin törmäämään. Paasonen otti talteen saamansa pornoroskapostit noin puolentoista vuoden ajalta ja analysoi sitä, kenelle ne on tarkoitettu, millaista nais- ja mieskuvaa ne luovat ja millaisia valta-asetelmia ne rakentavat. Paasonen kuvaa, kuinka vallankumoukselliseksi väitetty Internet toistaa hyvin perinteisiä sukupuolen ja seksuaalisuuden roolituksia.

Pornon jokapäiväistyminen on näkökulmana Leena-Maija Rossilla, joka tutkii artikkelissaan kuinka katumainonta käyttää hyväkseen pornon esittämisen tapoja. Hennes&Mauritzin joulumainonan mallit toistavat pehmopornon, kuten Playboyn, tähtien asentoja ja ilmeitä. Rossi pohtii julkisen tilan pornoutumista ja nykyistä tilannetta, jossa kaikki näkökykyiset kadullaliikkujat kohtaavat seksuaalissävytteisiä kuvia.

Arkipäiväistymistä käsittelevät myös Laura Saarenmaa artikkelissaan iltalehtien tavasta kuvata naisen seksuaalisuutta ja Mari Pajala artikkelissaan Levottomat-elokuvasta ja sitä seuranneista seksuaalisuutta korostetusti kuvaavista suomalaiselokuvista.

Kolme kirjan viimeistä artikkelia käsittelee pornotähtien julkisuuskuvaa. Pornotähdistä on tullut henkilöitä, joilla oletetaan olevan kiinnostavaa ja tärkeää sanottavaa seksuaalisuudesta. Naispuoliset pornotähdet, kuten kokonaistaideteos Rakel Liekki ja sadomasodomina Veronica, korotetaan julkisuudessa seksin asiantuntijoiksi, joilla on hyviä neuvoja ns. tavallisille, seksuaalisuuden suhteen tietämättömiksi kuvatuille naisille. Miespuolisen pornotähden, Henry "the Great" Saaren julkisuuskuva sen sijaan rakentuu paljolti camp-huumorin varaan.

Kirja päättyy Tarja Laineen artikkeliin kahden amerikkalaisen pornotähden tähtikuvasta. Artikkelin viimeisessä kappaleessa Laine peräänkuuluttaa laadukkaampaa, vaihtelevampaa ja erilaistunutta pornoa, joka ei pelkästään tyydy tyydyttämään oletetun heteromieskatsojan katsomisen tarvetta, vaan pyrkii sekä puhuttelemaan erilaisia pornon yleisöjä että tuottamaan uudenlaista seksuaalista ikonografiaa valtavirtaisen pornografian konventioiden rinnalle. Laineen toiveeseen uudenlaisen pornon syntymisestä on helppo yhtyä.