Lohjan keskiaikainen Pyhän Laurin kivikirkko
Sisällys
- Johdanto
- 2. Pyhän Laurin keskiaikainen kirkko rakennuksena
- 3. Lohjan kirkon keskiaikaiset seinämaalaukset
- 4. Päätäntö
- Lähteet
- Viitteet
1. Johdanto
Asehuoneen ovi.
Keväällä 1995 pidettiin taidehistorian kotimaan "Ars longa, vita brevis"-excursio, johon otin osaa. Kotimaan excursio kuuluu pakollisena opintosuorituksena taidehistorian approbaturiin. Puolet kyseisestä opintosuorituksesta muodostaa kuitenkin kirjallinen osa, jonka tuli olla noin kymmenen sivun pituinen matkakertomus tai jotakin matkan kohdetta kuvaava kirjoitelma.
Koska matkasta on kulunut jo melkein kaksi vuotta, katsoin että matkakertomuksen muotoinen kirjoitelma on minun kohdaltani poissuljettu mahdollisuus - en pitänyt matkalla edes päiväkirjaa. Siispä minun täytyi kirjoittaa kirjoitelmani jostakin matkamme kohteesta. Valitsin kirjoitelmani kohteeksi Lohjan Pyhän Laurin kirkon. Valinta oli helppo: oman keskiaikakiinnostukseni takia pidin Lohjan keskiaikaista kivikirkkoa yhtenä matkamme vaikuttavimmista vierailupaikoista Turun linnan ohella.
Tarkoitukseni on käsitellä lyhyehkösti Lohjan keskiaikaista kirkkoa rakennushistoriallisena kohteena. Painotan kirjoitelmassani etenkin Lohjan kirkon seinämaalauksia, jotka Hattulan kirkon maalausten ohella ovat maamme merkittävimpiä keskiaikaisia kirkkomaalauksia.
2. Pyhän Laurin keskiaikainen kirkko rakennuksena
2.1. Pyhä Lauri
Lohjan vanha keskiaikainen kivikirkko on omistettu marttyyri Laurentiukselle eli suomalaisittain Pyhälle Laurille. Laurentius oli alkuseurakunnan diakoni, joka huolehti sekä seurakunnan rahavaroista että sairaan- ja köyhäinhoidosta. Tarinan mukaan roomalainen tuomari, keisari Valerianuksen edustaja, vaati varhaiskristillisen kirkon aarteita keisarille luovutettavaksi. Laurentius kuitenkin kokosi ympärilleen sairaat, köyhät ja rammat ja sanoi: "Tässä ovat kirkon aarteet."1
Tuomari piti Laurin sanoja herjauksena ja kärvennytti Laurentiuksen halstarilla elokuun kymmenentenä vuonna 258 jaa. Halstari onkin Pyhän Laurin tunnusesine, josta hänet on taiteessa helppo tunnistaa. Usein hänet myös esitetään tonsuuripäisenä ja albaan, stolaan ja dalmatikaan pukeutuneena - nämähän olivat kirkon virkamiehen, kuten diakonin, asusteet.2
Pyhän Laurin päivää vietetään hänen kuolemansa päivänä, 10.8. Myös Suomessa Laurin nimipäivää vietetään tällöin. Pyhän Laurin kerrotaan varjelevan tulelta, ja niinpä hän onkin mm. monien tulen kanssa tekemisiin joutuvien ammattikuntien suojeluspyhimys. Näitä ovat esimerkiksi leipurit ja palomiehet.3
2.2. Kirkon ulkonäkö ja rakennusvaiheet
Lohjan vanha kirkko on harmaakivestä muurattu eteläsuomalainen hallikirkko.4 Kirkko rakennettiin Lohjanharjulle itä-länsisuuntaisesti, kuori itäpäähän, eli samassa suunnassa kuin kirkot useimmiten. Kirkon tarkkaa rakentamisajankohtaa ei tiedetä, mutta sen kivisakaristo lienee vanhempi kuin itse runkohuone. Sakaristo on rakennettu todennäköisesti kuitenkin 1400-luvun puolella. Ennen kivikirkkoa paikalla on mahdollisesti seissyt puinen kirkkorakennus, johon nykyinen sakaristo alkujaan kuului. Puukirkon paikalle rakennettiin sitten kirkko kivestä ja annettiin vanhan sakariston olla myös uuden kirkon sakaristona.5
Lohjan kirkon pohjapiirros
Suomalaiset kivikirkot onkin yleensä rakennettu kolmessa vaiheessa. Ensin rakennettiin kivinen sakaristo jo olemassa olevan puukirkon kylkeen. Kivinen sakaristo puukirkon kyljessä selittyy sillä, että sakaristoja käytettiin kirkon esineistön säilytyspaikkana. Kivinen sakaristo oli turvallisempi paikka kirkon aarteille kuin puinen.6
Toisena vaiheena oli runkohuoneen rakentaminen. Sakariston ja runkohuoneen rakentamisen välillä oli joskus jopa satoja vuosia. Mutta kun päätös kivikirkon rakentamisesta oli tehty, oli työn toteuttaminen seurakuntalaisten vastuulla; kirkkojen rakentaminen ja rakennusmateriaalien hankkiminen on ollut pitäjäläisten päivätyövelvollisuus, jolle ei maataloustöiltä löytynyt aikaa kuin tietyn aikaa vuodesta. Runkohuoneen rakentamiseen on täten mennyt aikaa useimmiten vähintään kymmenisen vuotta.7
Kolmantena vaiheena oli kirkon holvaaminen ja päätykolmioiden koristeiden muuraaminen. Etenkin tähän työvaiheeseen tarvittiin erikoisammattimiehiä, joskin jo runkohuoneen rakentamisessa on ollut apuna koulutettuja rakennusmestareita. Ennen kiviholveja kivikirkoissa oli useimmiten puinen tynnyriholvi. Tällainen holvi on yhä edelleen esim. Tyrvään ja Isonkyrön kirkoissa.8 Holvauksia tehtiin etenkin maaseutukirkkoihin myöhäisgotiikan aikana, jolloin yksinkertaisen ristiholvauksen lisäksi käytettiin myös muita, koristeellisempia holveja, kuten tähtiholveja ja sen monia johdannaisia.9
Lohjan Pyhän Laurin kirkko on Suomen kolmanneksi suurin keskiaikainen kivikirkko - vain Turun tuomiokirkko ja Naantalin birgittalaisluostarin kirkko ovat suurempia. Sisäpinta-alaltaan se on 670 m2. Kirkon pohjoisseinän ulkopituus on 40 metriä ja länsiseinän 22. Muurit ovat noin 1 1/2 m paksut. Asehuoneen kaikki seinät ovat 6 1/2 m pitkiä ja sakariston koko on 7 1/3 m x 5 1/3 m. Kirkkoon mahtuukin toistatuhatta ihmistä.10 (Liite 1.)
Luultavasti paikalle on jo alunperin, sakaristoa rakennettaessa, suunniteltu suurta kivikirkkoa. Sakaristo on nimittäin poikkeuksellisen suuri: 40 m2. Pelkästään puukirkkoa varten rakennettu sakaristo olisi todennäköisesti ollut pienempi. Useimmissa kivikirkoissa sakariston pinta-ala jää alle 30 m2:n. Kivistä runkohuonetta on todennäköisesti alettu rakentaa melko pian sakariston valmistumisen jälkeen. Tarkkaa rakennusajankohtaa ei näille rakennusvaiheille osata kuitenkaan mainita.11
Myöhäisgotiikan kausi alkoi Suomessa noin 1400-luvun puolivälissä, ja Lohjan vanhan kirkon monet myöhäisgoottiset piirteet ajoittavat kirkon viimeistelytyöt 1470-80-luvulle. Myös Lohjan kirkossa on todennäköisesti ollut puinen tynnyriholvi ennen kivestä holvattuja tähti- ja ristiholveja. Voidaan siis olettaa, että kirkon runkohuone on ollut olemassa jo ennen 1470-80-lukua, jolloin viimeistelytyöt tehtiin.12
Kolmilaivaiseksi holvattu kirkkorakennus on myöhäisgoottilaisten kivikirkkojemme selkeimpiä yhteisiä piirteitä. Keskilaiva on yleensä holvattu tähtiholvein, kun sivulaivoihin on rakennettu yksinkertaisemmat ristiholvit. Myös kirkon päätykolmio koristeltiin useimmiten tiilistä rakennetuilla päätykoristeilla.13
Kaikki nämä myöhäisgotiikan piirteet löytyvät Lohjan kirkostakin. Kahdeksan nelikulmaista, kapiteelitonta pilaria jakaa kirkkohallin kolmilaivaiseksi. Keskilaivan holvit on holvattu tähtiholvein ja itäpäädyn eteläpuolisen sivulaivan holvi epätäydellisellä tähtiholvilla. Sivulaivojen muut holvit on holvattu ristiholvein. Sakaristossa ja asehuoneessa on myös ristiholvit. Kirkko muistuttaa pseudobasilikaa, sillä sen keskilaiva on sivulaivoja korkeammalla. Tämä holvaustapa vähentää holvien sivuseiniin kohdistamaa painoa. 14
Kirkon itäpäädyn tiilikoristelua
Kirkon päätykolmiot on koristeltu tiilimuurauksilla. Länsipääty, joka on kirkon julkisivu, on myös runsaimmin koristeltu. Päätyyn on muurattu ristikomero, jota ympäröi yhteensä kuusi pientä pyörökomeroa. Kummallakin puolella ristivartta on suorakaiteen muotoinen nauhakomero ja näiden alla kulmatiilinauha. Komeroiden pohjat on kalkittu valkoisiksi. Itäpäädyn koristeet toistavat tämän kuvion, tosin niukempina. Risti on pienempi ja pyörökomeroita on vain kaksi. Myös sakariston päätykolmiossa on pieni tiilistä muurattu ristikomero.15
Lohjan kirkkoon kuuluu vielä kellotapuli, jonka tarkkaa ikää ei tiedetä. Sen kivinen perusta on keskiajalta periytyvä rakennusosa, jonka korkeus on noin 3 m. Tämän kivisen alaosan päällä oli puinen tapuli. Sitä, millainen tämä puinen tapuliosa keskiajalla oli, ei tiedetä. Nykyisen asunsa se on saanut 1700-luvun korjaustöiden yhteydessä. Paitsi että oli kellojen ripustuspaikkana, toimi kellotapuli myös kirkon tarvikevarastona.16
Kun kirkon sisätilaan lisätään vielä seuraavassa luvussa kuvailtavat 1500-luvulla valmistuneet seinämaalaukset, on Lohjan kirkon keskiaikainen olemus kuvailtu. Kirkko ei kuitenkaan ole pysynyt samanlaisena aikakausien halki, vaan sekä uskonpuhdistus, että myöhempien aikojen tyyli-ihanteet ovat muuttaneet kirkon olemusta.
2.3. Kirkon kokemat muutostyöt uuden ajan alusta nykypäivään
Protestanttinen usko ei tuonut välittömiä muutostöitä itse kirkkorakennukseen. Sisustus sen sijaan muuttui jonkin verran. Keskiaikaisessa kirkossa alttareita oli pääalttarin lisäksi myös pyhimyksille - esim. Pyhälle Laurille oli Lohjan kirkossa oikeutetusti omistettu alttari. Kirkkojen pyhimysalttarit katosivat kivikirkoistamme vähitellen uuden uskon tultua, samoin hävisivät myös pyhimyksiä kuvaavat patsaat. Kirkonmenot pidettiin nyt latinan sijasta kansankielellä ja jumalanpalveluksen pääosan muodosti saarna. Kirkkosaliin ilmestyivät penkkirivit ja saarnastuoli. Luterilaisuuden vakiintuminen kesti kuitenkin varsin kauan.17
1600-luvulla kirkkorakennusta ei vielä pyritty muuntamaan, sitä vain kunnostettiin tarpeen vaatiessa. Seurakuntalaiset lahjoittivat tervaa ja paanuja paanukaton kunnostamiseen, korjauttivat rikkoutuneita lyijylasi-ikkunoita ja hankkivat kalkkia kirkon ulkoseinien kalkitsemiseen. Tarkoituksena oli ylläpitää kirkkoa, ei muuttaa sitä.18
Isovihan (1713-1721) jälkeen kirkko oli erittäin huonossa kunnossa. Suuri osa sen ikkunaruuduista oli särkynyt, osa jopa puuttui kokonaan. Seinissä oli halkeamia. Katon lappeet olivat niin lahonneet, että holvit olivat vaarassa sortua. Lohjan seurakunta koki korjata tuhoja miten kuten, ikkunoita korjailtiin ja seiniä rappailtiin sieltä mistä voitiin, mutta rahaa perusteellisiin korjauksiin ei yksinkertaisesti ollut. Vuonna 1748 päätettiin anoa kolehtiapua kuninkaalta. Anomukseen suostuttiinkin ja vuodesta 1753 alkaen alettiin kirkkoa kunnostaa. Sitä kunnostettiin 1700-luvun loppupuolella eri vaiheissa.19
1800-luvun alussa kirkkoherra Anders Collin teki aloitteen myös kirkon sisätilan uusimisesta. Lattia ja penkit kaipasivat uusimista ja kunnostusta. Seurakunnassa ei kuitenkaan päästy sopuun muutosten laadusta. Kiistat mm. lattiamateriaalista aiheuttivat sen, että Collin joutui pyytämään virallista tuomiokapitulin katselmusta.20
Kirkko tuomittiin pimeäksi ja nimenomaan kirkon valaistusoloja silmälläpitäen tehtiin muutosehdotuksia. Lattia tuli tehdä laudasta ja tehdä se huomattavasti korkeammalle kuin alkuperäinen tiililattia. Kirkon pohjoisseinään tuli puhkaista kaksi uutta ikkunaa ja jo olemassa olevia ikkunoita tuli suurentaa välittämättä siitä, että kalkkimaalauksia tuhoutuisi. Kirkon seinämaalaukset oli muutenkin uhrattava valoisuudelle eli kalkittava valkoisiksi. Myös ulkoseinät kaipasivat rappaamista ja katot uusimista.21
Muutossuunnitelma vahvistettiin Tukholman yli-intendenttikonttorissa vuonna 1804 ja korjaukset suoritettiin suurimmalta osalta vuoden 1805 aikana. Korjauksen jälkeen ikkunat olivat 130 cm matalammalla kuin aiemmin ja niiden valoaukot olivat 110 cm alkuperäistä leveämmät. Lattia oli n. 65 cm korkeammalla kuin alkuperäinen lattia.22
1800-luvulla suoritettiin myös muita muutostöitä. Oviaukot suurennettiin ja asehuone sai uusklassisen ulkoportaalin vuonna 1836. Vuonna 1874 päätettiin kirkkoon hankkia urut, ja paria vuotta myöhemmin valmistui lehteri niitä varten. Vuonna 1884 kirkkoon hankittiin ensimmäiset lämmityslaitteistot.23
Vasta kaikkien näiden 1800-luvun alkupuolen muutostöiden jälkeen heräsi tiedeyhteisönkin kiinnostus Lohjan kirkkoa kohtaan. Toisaalta 1800-luvun alun klassismin ihanteetkin olivat muuttuneet kansallisromantiikan haaveiksi 1800-luvun loppupuolelle tultaessa.
Muinaistieteellinen toimikunta, museoviraston edeltäjä, oli perustettu vuonna 1884. Se valvoi muinaismuistomerkkejä, joihin kirkot eivät kuitenkaan kuuluneet vuoden 1883 muinaismuistojen rauhoittamisesta annetun asetuksen mukaan. Toimikunnan jäsenillä oli kuitenkin asetuksenkin mukaan oikeus tutkia näitä suojelemattomia kohteita.24
Niinpä sitten vuoden 1886 kesäkuun aikana peitekalkki poistettiin Lohjan kirkon seinämaalausten päältä, ja maalaukset kopioitiin ja valokuvattiin. Emil Nervander valvoi työtä K.K. Hellstenin vastatessa kopioinnin suorittamisesta. Jo tällöin Muinaistieteellinen toimikunta ehdotti seurakunnalle maalausten restaurointia. Ehdotukseen suostuttiinkin, mutta restaurointi päästiin suorittamaan vasta kolme vuotta myöhemmin kesällä pitkällisten rahoitusriitojen jälkeen.25
Restauroinnissa Nervander pyrki pysymään mahdollisimman uskollisena alkuperäisille maalauksille esim. värityksen suhteen. Hän myös täydensi maalauksia siellä missä ne olivat tuhoutuneet. Restauroinnin yhteydessä maalaukset myös varustettiin suomen- ja ruotsinkielisin selityksin.26
Aivan 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa pohdittiin jälleen muutostöitä. Penkit tahdottiin uusia tasa-arvoisiksi säätyjaon päätyttyä ja lämmityslaitos uudenaikaistaa. Uudistukset suoritettiinkin. 1920-luvulla saatiin kirkkoon sähkövalot.27
Vuonna 1950 alettiin suunnitella kirkon restaurointia alkuperäiseen asuunsa. Oviaukot ja ikkunat olivat epäaikaiset kirkon rakennusikään nähden ja puoli vuosisataa aikaisemmin suoritettu maalausten restaurointi ei vastannut aitousvaatimuksia. Niinpä sitten alkuperäistämistyö aloitettiinkin vuonna 1953 maalausten restauroimisella, josta vastasi Oskari Niemi.28
Koko kirkkorakennuksen restaurointia jatkettiin vuonna 1966. Tällöin kirkossa suoritettiin arkeologinen kaivaus, sekä rakennusarkeologisia tutkimuksia. Lattia laskettiin sille tasolle, jolla se oli ennen vuoden 1805 väkivaltaisia uudistuksia ollut. Myös ikkunat ja ovet palautettiin alkuperäiseen asuunsa. Korjausten yhteydessä löydetyt maalaukset restauroitiin, ja kirkon lämmitysjärjestelmä uusittiin. Restaurointi valmistui vuonna 1968.29
3. Lohjan kirkon keskiaikaiset seinämaalaukset
3.1. Seinämaalausten ajoitus, tekotapa, tarkoitus ja tekijät
Lohjan kirkon seiniin keskiajalla tehdyt kalkkimaalaukset ovat asia, joka tekee Lohjan kirkosta niin merkityksellisen. Kirkossa on maalauksia erityisen runsaasti, jotka ovat säilyneet erinäisten tekijöiden tuloksena poikkeuksellisen hyvin. Pieni osa niistä tosin tuhoutui 1800-luvun alun muutostöissä, mutta maalausten koko määrään nähden tuhoutuneita kuvia on varsin vähän, joskaan näidenkään merkitystä ei voida vähätellä. (Liite 2.)
Maalaukset lienevät tehdyt vuosien 1510-22 välillä. Tämän todistaa piispa Arvid Kurjen enkelin pitelemä vaakuna, joka on maalattu seinämaalausten joukkoon. Arvid Kurki oli Turun piispana juuri noina vuosina. Toisen ajoitusmahdollisuuden antaa kuva lasimaalauksesta, jonka aiheena oli Tönne Erikinpoika Tottin vaakunakilpi. Lasimaalaus itse ei ole säilynyt, mutta Elias Brenner piirsi siitä kuvan käytyään Lohjan kirkossa Suomen matkallaan, joka tehtiin vuosina 1671-72. Tönne oli Raaseporin linnapäällikkönä vuodesta 1490 vuoteen 1513 ja on yksi mahdollisista maalausurakan kustantajista. Voimme siis olettaa seinämaalausprojektin alun sijoittuvan vuosiin 1510-1513.1
Maalaukset on maalattu al secco -tekniikalla, eli kuivalle pinnalle maalaamalla, kuten suurin osa muistakin Suomen keskiaikaisten kirkkojen seinämaalauksista. Väreinä käytettiin maavärejä eli okraa, rautaoksideja, kuparisuoloja, kimröökiä ja metallivärejä. Värijauheet sekoitettiin kalkkiveteen, jota sitten siveltiin jo kalkitulle ja kuivuneelle seinäpinnalle; Etelä-Euroopassa suosittu al fresco -tekniikassa väri sivellään kostealle pinnalle, johon väri sitoutuu kemiallisesti antaen maalauksille näin suuremman kestävyyden kuin al secco -tekniikka.2
Kirkkojen seinämaalaukset tai kirkkotaide yleensäkään ei missään nimessä ollut taidetta taiteen vuoksi, vaan taidetta uskonnon vuoksi. Seinämaalauksillakin oli oma liturginen merkityksensä. Jo kohtuullisen varhaisessa vaiheessa annettiin kristinuskossa kuvalle arvoasemansa: Nikaian toisessa konsiilissa vuonna 787 hyväksyttiin kuva ja sana samanarvoisina Jumalan sanan julistamiseen.3
1200-luvulla Tuomas Akvinolainen asettaa kuville kolme tehtävää: opetuksen, muistin tuen ja hartauden herättämisen. Suomessa kuitenkaan näiden tehtävien toteuttaminen ei liene aina ollut todellisuutta. Hartautta holveissa ja seinillä hyppelehtivät kuvat ovat varmasti katsojassa herättäneet ja herättävät. Opetuksen laita taas lienee ollut niin ja näin, sillä jo maalarit itse tulkitsivat mallikirjojensa kuvitusta väärin. Tunnettu esimerkki on Aatamin ja Eevan vaatteiden, viikunanlehtien, muuttuminen saunavihdoiksi. Toisaalta vieraan kulttuurin kuvasto kirkon seinillä on myös saatettu ymmärtää väärin: esimerkiksi Pyhän Katariinan tunnus, teilausyrityksessä käytetty teilipyörä, on suomalaisessa kansanperinteessä muuttunut rukiksi. Muistin tukena olevista maalauksista sanottakoon, että loppujen lopuksi ei ole aivan selvää, missä määrin suomalainen talonpoika keskiajalla kristinoppia tunsi ja miten paljon seinämaalaukset ovat heidän muistiaan tukeneet.4
Seinämaalauksia tehdessä käytettiin todennäköisesti mallikirjoja apuna. Mallikirjat sisälsivät sekä tekstiä että puupiirroskuvitusta. Mallikirjojen kuvat saatettiin kopioida esim. keskieurooppalaisista, jo olemassa olevista seinä- ja miniatyyrimaalauksista. Mallikirjoista useimmin mainitaan Biblia Pauperum ja Speculum Humanae Salvationis . Ei kuitenkaan ole täysin varmaa, että nimenomaan näitä mallikirjoja olisi käytetty Lohjan kirkon maalauksia tehtäessä, sillä mallikirjoja oli muitakin. Lisäksi maalauksia tehtiin tietysti myös maalarimestarin ja tilaajien omien mieltymysten mukaan.5
Kirkkojen seinämaalauksia ei tehnyt individuaali taiteilija, vaan käsityöläismestari alaisineen. Maalarimestareista monet olivat tulleet Keski-Euroopasta suomalaisten kivikirkkojen seiniä maalaamaan, mutta Lohjan, samoin kuin Hattulan, maalarimestarit lienevät olleet suomalaisia. Lohjan ja Hattulan kirkosta puhuttaessa viitataan usein Albertus Pictorin, Ruotsissa toimineeseen kirkkojen kuvittajamestarin, vaikutukseen. Lohjan kirkossa etenkin henkilömaalauksessa ja kasvidekoraatiossa on otettu vaikutteita Albertus Pictorin töistä.6
3.2. Seinämaalausten sijoittelu, aiheet ja tyyli
Lohjan kirkkorakennuksessa on käytetty kaikki mahdolliset seinäpinnat maalausten pohjina. Maalauksia on kirkkohuoneen seinillä, holveissa ja pilareissa. Holviruoteet ja -kaaret on maalattu, eivätkä ikkunasyvennyksetkään ole koristelemattomat. Lisäksi sekä asehuone että sakaristo on koristeltu maalauksin.
Uskonnollisia maalauksia ei kuitenkaan ole maalattu vain sinne minne on sattunut mahtumaan, vaan maalausten sijoitteluun on käytetty tarkkaa teologista ohjelmaa. Maalaukset on sijoiteltu toisaalta kirkon eri osien funktion mukaan, toisaalta kirkkovuoden kulun ja pelastushistorian kuvaamisen mukaan.7
Ensimmäiset maalaukset, jotka mihin tahansa katoliseen kirkkorakennukseen tehtiin, olivat kaksitoista vihkimäristiä. Ne tehtiin mahdollisimman pian kirkkorakennuksen vihkimisen jälkeen niihin kohtiin, joita piispa oli kirkkoa vihkiessään koskettanut pyhällä öljyllä. Kaksitoista vihkiristiä tehtiin kahdentoista apostolin muistoksi, muistuttamaan kirkon apostolisesta tehtävästä: uskonnon levittämisestä ja julistamisesta.8
Vihkimäristi maalattiin aina uudestaan maalausten kuluessa ja haalistuessa, sillä vihkimäristin oli tarkoitus todistaa, että kirkko oli vihitty käyttöön. Vihityssä kirkossa messu voitiin pitää. Lohjan kirkossa, kuten monessa muussakin suomalaisessa kivikirkossa, vihkimäristit ovat pyöreässä kehyksessä olevia punaisia, tasavartisia ristejä. Keskellä ristiä on metallinen kynttilänpidike. (Liite 2.)
Katolisessa kirkossa kaksi sakramenttia, kaste ja ehtoollinen, käyvät ylitse muiden, ja näiden kahden sakramentin pohjalta lähtee Lohjan kirkonkin maalauksia varten tehty teologinen ohjelma. Kastamattomalla ei keskiajalla ollut pääsyä kirkkosaliin. Niinpä kastemalja oli sijoitettu lähelle pääsisäänkäyntiä. Asehuoneessa, joka oli eräänlainen eteinen, muistutettiin maalauksin, että pahat voimat ja synti olivat valloillaan muualla paitsi kirkossa. Kasteen kautta ihminen oli puhdistunut synneistä ja saanut kirkon suojeluksen. Kuorissa sijaitsi pääalttari, jossa jaettiin myös ehtoollinen. Niinpä kuoriholvit koristeltiin Jumalaa erityisesti ylistävillä maalauksilla.10 Lohjan kirkossakin on noudatettu tätä kaavaa.
Asehuoneen maalauksia ihmisiä viettelevistä paholaisista
Asehuoneeseen on maalattu syntiä kuvaavia maalauksia. Kolmessa holvissa on kuvattu Kainin tarina; Kain murhasi veljensä ja joutui kirotuksi. Länsiholvissa muistutetaan siitä, että jokaista vaanii kiusaus: kuvissa emäntä varastaa naapurilta maitoa paholaisen yllyttämänä ja kaksi isäntää yrittää pettää hevoskaupoissa, samoin paholaisen yllyttäminä. Kirkkosalin puolella, asehuoneen oven kummankin puolen, on kuva paholaisesta muistuttamassa, että uskova on syntinen kirkossakin.11
Kuorissa puolestaan tähdennetään Jumalan suuruutta. Kuoriseinästä alkaa ja kuoriseinään päättyy seinien pelastushistoriaa kuvaava kuvakertomus: aloitetaan luomisella ja päätetään viimeiseen tuomioon. Kuorissa on keskeisellä paikalla ns. armonistuin: kuva Jumalasta ottamassa vastaan uhrattua poikaansa on maalattu keskilaivan itäisimpään holviin. Kuvassa on myös kyyhkysen muotoon kuvattu Pyhä Henki, joten kuvan aiheena on pyhä kolminaisuus. Kuoriin on lisäksi kuvattu muita pelastusta koskevia kuvia: ne Mooseksen teot, jotka nähtiin pelastuksen ennakoimisena, on kuvattu kuoriholviin ja etelälaivann itäisimpään holviin. Kuoriholvissa on myös maalaukset neljän evankelistan symboleista. Pohjoislaivan itäisimmässä holvissa puolestaan kuvataan enkeleitä, jotka kantavat Jeesus Nasaretilaisen kärsimyksen tunnuksia, jotka samalla ovat uskovien pelastuksen symboleita.12
Kirkon seiniä myötäpäivään kiertävät kuvat kertovat kronologisesti pelastushistoriasta. Näillä kuvilla on myös voimakkaasti opetuksellinen ja julistuksellinen tehtävä. Useimmiten tarina alkaa kaakosta luomisella, kiertää kirkon ja päättyy itäseinälle viimeiseen tuomioon. Tietyt avainkohtaukset, kuten joulun ja pääsiäisen tapahtumat, löytyvät yleensä kaikista kirkoista, joissa suinkin on kirkkomaalauksia. Vaihtelevasti on sitten otettu kohtauksia esimerkiksi Vanhasta testamentista, apokryfikirjoista ja pyhimysten elämästä. 13
Lohjan kirkossakin pelastushistorian kuvaaminen alkaa Edenistä. Etelälaivan itäpäässä Aatami on jo luotu, mutta Eevaa ollaan juuri luomassa, sillä Aatamin kyljestä nousee pikkuinen akka. Samaan kuvaan on mahdutettu myös kuva syntiinlankeemuksesta. Eteläseinällä tarina jatkuu pariskunnan karkottamisella Edenistä.14
Ikkuna lopettaa tarinan ja Marian kertomus alkaa. Erään legendan mukaan Marian vanhemmat olivat lapsettomia. Jumala päätti kuitenkin siunata heitä ja ahjoittaa heille lapsen. Ilouutinen ilmoitettiin heille erikseen, ja niinpä he riensivät kumpikin kertomaan uutista toiselle. Lapsi sikisi "synnittömästi" vanhempien kohdatessa kaupungin portilla.15
Seuraavassa holvivälissä kerrotaan Marian kasvatuksesta temppelissä, Joosefin ja Marian kihlauksesta sekä kuvataan se, kuinka enkeli ilmoittaa Marialle, että tämä synnyttää Jumalan pojan. Asehuoneen oven yläpuolella päästäänkin jo jouluun. Sekä paimenet että kuninkaat näytetään palvomassa syntynyttä. Eteläseinän neljännessä holvivälissäon kuva Jeeus Nasaretilaisen sukupuusta. Puuhun, eli 'Iisakin juureen' on kuvattu juutalaisten kuninkaita ja profeettoja.16
Viimeisessä eteläpuolen holvivälissä on kuvattu Beetlehemin lastenmurha ja pako Egyptiin. Kuvaan kuuluu myös hieman paradoksaalisesti kohtaus Vanhan testamentin puolelta: vakoojien palaaminen Kaanaan maasta viinirypäleterttua kantaen. Tässä kohdassa kuvan tulkinta saattaa kuitenkin olla väärä, sillä maalaus on osittain tuhoutunut ikkunan laajennuksen yhteydessä1830-luvulla ja vaikeuttaa siten tulkintaa. Seinällä on myös kuva, joka on tulkittu Jeesus Nasaretilaiseksi rukoilemassa Getsemanessa. Tämäkin tulkinta saattaa olla väärä, sillä myös länsiseinällä, pääsiäistapahtumien kuviin kiinteästi liitettynä, on kuva Jeesus Nasaretilaisesta rukoilemassa Getsemanessa.17
Länsiseinällä päähenkilö ratsastaa Jerusalemiin, pesee opetuslastensa jalat, rukoilee Getsemanessa (jälleen, tällä kertaa nukkuvat opetuslapset todistavat tulkinnan oikeaksi), hänet kavalletaan, ruoskitaan, raahataan oikeudenpalvelijan luota toisen luo ja pannaan lopuksi kantamaan ristiä. Länsiseinälle on myös sijoitettu kuva Jeesuksen äidin, Marian, kärsimyksistä poikansa vuoksi sekä maalaus Fransiskus Assisialaisen saamista stigmatisaatiohaavoista. Seinällä on myös fragmentti kuvasta, jonka aiheena on viimeinen ehtoollinen. Kuva on osittain tuhoutunut.18 (Liite 2.)
Pohjoisseinällä jatketaan kärsimyshistorian kuvaamista. Läntisimmässä holvivälissä on Jeesuksen riisuminen, ristiinnaulitseminen, ristiltäotto, pietá, hautaaminen ja astuminen Tuonelaan. Seuraavan holvivälin maalaukset ovat pahoin vaurioituneet, sillä tähän rakennettiin ylimääräinen ikkuna 1800-luvulla. Seinällä on fragmentteja kuvista, joissa Jeesuksen hauta on tyhjä, ja joissa Jeesuksen naispuoliset seuraajat toteavat tämän. Holvissa Jeesus ilmestyy Maria Magdalenalle puutarhurin hahmossa ja todistaa Tuomaalle elävänsä. Holvissa on myös kuva taivaaseen astumisesta: taivas on avautunut, ja taivaaseen nousevasta Jeesuksesta näkyy enää jalat. Alhaalla seinällä opetuslapset kokevat helluntain Pyhän Hengen vuodattamisen.19
Pohjoisseinän keskimmäinen holviväli ja holvi on varattu marttyyrineitsyt Katariina Aleksandrialaisen pyhimyslegendalle. Holvissa Jeesus-lapsi kääntää ensin selkänsä kastamattomalle Katariinalle, mutta ottaa sitten tytön morsiamekseen, kun erakko on kastanut hänet. Seinällä neito kieltäytyy uhraamasta "epäjumalalle", ja rangaistukseksi häntä yritetään teilata. Teilipyörä kuitenkin hajoaa, ja Katariina ja hänen käännynnäisensä mestataan. Muutama käännynnäinen poltetaan roviolla.20
Pyhä Kristoforos Lohjan kirkon pohjoisseinällä
Pohjoisseinän toiseksi itäisin holviväli kuvaa Kristoforoksen legendan. Kristoforos kantoi selässään Jeesus-lapsen virran yli. Lapsi painoi kovasti, ja kun Kristoforos ihmetteli tätä, sanoi lapsi Kristoforoksen kantaneen lapsen mukana virran yli myös maailman synnit. Valitettavasti kuva on kovin vaurioitunut. Holvivälissä on ikkuna, jota suurennettiiin 1800-luvulla, sekä sakariston ovi, jota myös muutostöissä tuolloin laajennettiin. Kristoforoksen legendasta kerrotaan tarkemmin holvissa: mies vangitaan, mutta Pyhä Henki lohduttaa häntä vankilassa. Hänet yritetään ampua, mutta nuolet muuttavat suuntaa ilmassa. Lopulta hänet mestataan. Kuva Kristoforoksesta on suurin ihmistä esittävä maalaus kirkossa. Kenties on haluttu antaa vaikutelma siitä, että Kristoforos kannattelee kirkkoa samaan tapaan kuin hän tarun mukaan kantoi virran yli Jeesus-lapsen ja uskovien synnit?21
Viimeisessä holvivälissä alkaa tarina viimeisestä tuomiosta. Pietari johdattaa hurskaita taivaaseen, meri luovuttaa kuolleet ja apostolikollegio katsoo kaikkea päältä. Kaikki päättyy itäseinän viimeiseen tuomioon. Jeesus Nasaretilainen tarjoaa miekkaa kadotetuille ja liljaa armahdetuille. Alapuolella Maria ja Johannes Kastaja rukoilevat armoa kadotetuille ja alimpana kuvataan helvettiin heittämistä ja taivaaseen nostamista. Pohjoislaivan itäsimmässä holvissa enkelit puhaltavat torviin ja kantavat Jeesuksen kidutusvälineitä, uskovien pelastuksen symboleja.22
Kirkon pohjoislaiva, keskellä kuva Jeesuksesta ja Tuomaasta.
Holveissa on kuvattu vaihtelevia aiheita. Pohjoislaivassa holvien kuvat liittyvät kiinteästi seinällä kulkevaan kertomukseen, mutta etelälaivassa holvimaalaukset liittyvät seinien kertomukseen vain välillisesti. Etelälaivassa, sekä seinillä että holveissa, on paljolti keskitytty Maria-mytologiaan. Seinällä tarina kuitenkin kulkee jokseenkin kronologisessa järjestyksessä, kun holveissa on keskitytty sekalaiseen sarjaan Marian ihmeitä. Keskilaivan holveissa taas kerrotaan muutamia yksittäisiä kertomuksia. Maria-mytologia on muutenkin erityisen korostunut Lohjan kirkossa. Tavallisesti Maria-tarinat ja muut naisista kertovat kuvat on sijoitettu kirkon pohjoisseinälle, sen ilmansuunnan puolelle, jota perinteisesti pidettiin huonompana, jopa syntisempänä ja pahempana. Pohjoispuoli oli muutenkin naisten puoli kirkossa. Lohjan kirkossa on Maria-tarinat kuitenkin sijoitettu eteläpuolelle, arvostetumpaan paikkaan. Maria-kuvasto on erityisen runsas: Marian elämäntarinalle on annettu kaksi holviväliä tilaa, ja joulun kuvauksessakin hänen roolinsa on erityisen korostunut. Holveissa hän tekee runsaasti ihmetöitä.23
Maria-kuvien runsautta on selitetty mm. sillä, että birgittalaisuuden vaikutus oli Lohjallakin voimakas. Birgittalaisluostari Naantalissa vaikutti varmaankin myös Lohjan kirkon maalaussarjan teologiseen ohjelmaan. Birgittalaisluostarin vaikutusta todistaa sekin, että birgittalaisuuden perustaja, Pyhä Birgitta, sekä hänen tyttärensä abbedissa Katariina on kuvattu Mariasta kertovien maalausten joukkoon.24
Kuten sanottua, kuoriholvissa ja etelälaivan itäisimmässä holvissa on kuvattu Mooseksen elämästä ne tapahtumat, joiden on katsottu ennakoivan Uuden testamentin tapahtumia. Mannasade ja veden lyöminen kivestä symboloivat ehtoollista ja parantava vaskitsa ristiinnaulittua.25
Keskilaivan toisessa holvissa on kuvattu Jeesuksen ristin löytyminen keisarinna Helenan tarmokkaan toiminnan ansiosta. Kahdessa seuraavassa holvissa kuvataan profeetta Danielin heittämistä leijonien luolaan sekä hänen myöhempiä vaiheitaan. Keskilaivan läntisimmässä holvissa on maalauksia Jeesus Nasaretilainen parantamistyötä. Nämä kuvat liittyvät kiinteästi oven vierellä olevan kastealtaan tehtäviin: kastealtaan sisältämän vihkiveden uskottiin parantavan sairauksia. Lisäksi holviin on maalattu tilanne, jossa syntiseksi sanottu nainen pesee Jeesuksen jalat. Parantamisesta kertovia kuvia on myös pohjoislaivan läntisimmässä holvissa, sekä etelälaivan läntisimmän holvin yhdessä holvivaipassa.26
Etelälaivan itäisimmässä holvissa jatketaan Mooseksen elämää kuvaavilla maalauksilla. Jumala näyttäytyy Moosekselle palavan pensaan muodossa yhdessä holvineljänneksessä ja luovuttaa tälle laintaulut toisessa. Seinän vierellä olevassa holvissa, oikeastaan seinällä, on kuva neljästä marttyyrineitsyestä, sekä pelikaanista, jonka uskottiin ruokkivan poikasia omalla verellään. Tämän uskomuksen takia pelikaani on Jeesuksen metafora.27
Seuraavassa holvissa on kuvaus ensimmäisen marttyyrin, Stefanuksen, kivittämisestä. Stefanus on maalattu myös ikkunasyvennykseen. Holvissa on myös kirkon nimikkopyhimyksen Laurentiuksen tarinaa: hänet on kuvattu yhdessä neljänneksessä jakamassa leipää köyhille, toisessa pariloitavana. Mahdollisesti tässä kohdin on ollut Laurentiukselle osoitettu alttari, jonka edessä tapahtuvaa palvontaa kuvat vahvistaisivat. Itäisimmässä holvivaipassa Maria levittää suojelevaa viittaansa uskovien ylle.28
Etelälaivan kolmannessa holvissa jatketaan Maria-mytologian kuvaamista. Maria kuuntelee taivaassa rukouksia sekä pelastaa syntisen nuorukaisen paheelliselta elämältä. Seuraava holvi jatkaa teemaa: Maria pelastaa telineiltä putoavan kirkkomaalarin, hukkuvan lapsen ja syntisen munkin. Läntisimmissäkin holvissa Marian tarina jatkuu. Yksisarvinen, joka tarun mukaan antaa vain neitsyen koskettaa itseään, antautuu Marian syliin. Maria myös ilmestyy näyssä keisari Augustukselle lapsensa kanssa. Pohjoisimmassa vaipassa näytetään, kuinka Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista. Kuva liittyy vieressä olevaan keskilaivan holviin, jossa kuvataan Jeesuksen parannustekoja, sekä ovipielen parantavaa vettä sisältävään kastealtaaseen.29
Pyhä Sebastian holvia kannattelevassa pylväässä
Holveja kannattelee kahdeksan pilaria, joiden kaikilla neljällä sivulla on kuvattu henkilöitä. Suurin osa henkilöistä on pyhimyksiä, mutta joukossa on myös ns. holvinkantajia, yksilöimättömiä ihmishahmoja, jotka on maalattu kannattelemaan holviruoteita. Pilareihin on kuvattu mm. niitä pyhimyksiä, joiden elämäntarinoita on kuvattu toisaalla kirkossa. Joukosta löytyy tietysti Pyhä Lauri, kirkon suojelupyhimys, sekä muita hyvin tunnettuja pyhimyksiä. Mahdollisesti yksittäiset ihmiset ovat joskus päässeet vaikuttamaan siihen, keiden pyhimysten kuvia kirkkoon maalataan. Kirkolliset tahot lienevät tehneet suurimman osan valinnoista, mutta maalausten rahoittajien ääniä varmasti kuunneltiin. Harvinaisia valintoja pyhimysten joukkoon ovat mm. vankien pyhimys Leonard ja irlantilainen Pyhä Brendan, joka käännytti islantilaisia ja näki laivamatkallaan kiirastulen. Näitä pyhimyksiä on kuvattu taiteessa varsin harvoin.30
Kirkkosalin pohjoispuolella on sakaristo, joka on myös koristeltu maalauksin. Sakariston ristiholviin maalatut kuvat kertovat Marian kuoleman sekä apostoli Andreaan tarinan. Andreas oli yksi Jeesuksen opetuslapsista. Maalauksessa hän saarnaa kansalle Marian hautajaisissa. Hänet kuitenkin naulataan vinoristiin kansankiihottajana. Sakariston pohjoisimmassa holvivaipassa näytetään myös kirkollista toimintaa. Kuvattuna on ripin vastaanotto sekä enkeleiden kantama ehtoollisleipäastia.31
Selkeästi kertovien maalausten lisäksi kirkossa on myös pelkästään dekoratiivisia maalauksia. Näitä ovat mm. holviruoteiden ja -kaarien koristelu sekä maalausten tyhjissä tiloissa olevat köynnöskoristeet. Ruoteisiin on maalattu erivärisiä vyöhykkeitä siten, että ruoteet ovat raidalliset. Ruoteiden koristeluun käytetyistä väreistä sininen, keltainen, punainen ja valkoinen ovat yleisimmät. Vyökaaret ja holvivaippojen tyhjät tilat on täytetty ohuilla, kiertyvillä köynnöksillä. Kirkon pitkittäiset arkadikaaret on koristeltu monimutkaisemmalla viiniköynnöksellä. Maalausten aukkokohtiin on maalattu köynnösten lisäksi myös ruusukkeita, jotka on tehty sapluunalla. Varsinkin näissä ei-narratiivisissa koristeissa näkyy Albertus Pictorin vaikutus.32
Maalaustyyli Lohjan kirkossa on kansallista, esikuvia ei ole vain kaavamaisesti jäljitelty, vaan malleja on käsitelty luovasti. Lohjan kirkon maalauste värivalikoima on ollut laaja, monet punaisen ja vihreän sävyt luovat vaihtelevan ja luonnollisen vaikutelman.33
Lohjan kirkon maalauksissa painottuu etenkin henkilökuvaus. Albertus Pictorin maalaamat kirkot Ruotsissa antoivat renessanssin ihmiskuvauksen esimerkin Suomenkin kirkkomaalareille, ja tuon mestarin vaikutus näkyy Lohjallakin. Maalausten henkilöiden mittasuhteet toteuttavat renessanssin kauneusihanteita: henkilöhahmoilla on korkea otsa ja vartalon painopiste on alhaalla. Henkilöt ovat yksinkertaisia, raamatulliset ja pyhimyslegendojen päähenkilöt on kuvattu vaatimattomasti vaatettuina, kun maalliset henkilöt ovat pukeutuneet ajanmukaisiin, värikkäisiin asuihin ikään kuin merkiksi maallisuudestaan.34 (Liite 2.)
Albertus Pictorin esimerkki on tuonut myös humoristisia piirteitä maalauksiin: esimerkiksi Paratiisissa nähdään täysin irrelevanttina yksityiskohtana seireeni lammikossa ja linnun saaliikseen saanut kettu. Pääsiäistapahtumien joukossa istuu kieltään näyttävä ilveilijä vihkiristin alla, tapahtumista erillään. Hahmon tarkoitus on ilmeisesti olla rienaava ja korostaa siten pääsiäisen sanomaa. Mitään tukea raamatullisista tarinoista ei kuitenkaan tällaiselle ilveilijälle löydy.35(Liite 2.)
4. Päätäntö
Lohjan kirkko on nykyään Suomen merkittävimpiä keskiajalta säilyneitä kivikirkkoja. Taidehistoriallista merkittävyyttä sille antavat etenkin sen runsaat, hyvin säilyneet seinämaalaukset, joiden kansallisen omintakeinen tyyli erottuu helposti muiden kirkkomaalausten tyylistä. Valtaosa Suomen keskiaikaisista kivikirkoista, joissa on säilynyt maalauksia, on kuvitettu ulkomaisin voimin. Jos maalarit ovat olleet suomalaisia, he ovat useimmiten vain jäljentäneet mallikirjoja yrittämättäkään luoda itsenäistä ja kokonaisvaltaista tyyliä. Lohjan kirkosta voi kuitenkin sanoa, että Albertus Pictorin suuresta vaikutuksesta huolimatta Lohjan kirkon maalarit ovat onnistuneet luomaan onnistuneen synteesin renessanssin ihanteiden ja kansanomaisten vaikutteiden pohjalta.
Maalausten värivalinnat osoittavat hyvää makua: kuvien täyttämän kirkon luoma vaikutelma on värikäs ja eloisa, muttei kuitenkaan räikeä. Uskovan ihmisen on luultavasti helppo hiljentyä hillittyjen, mutta ajatuksia herättävien kuvien äärellä. Maalausten tunnelma on useimmiten neutraali, makaabereissakin kertomuksissa melkeinpä toteava, ei ahdistava, kuten on monien muiden kirkkomaalausten tunnelma. Ahdistava tunnelma syntyy usein suppeasta ja tummasta värivalikoimasta, joten maalausten levollisuus johtuu suurimmalta osaltaan onnistuneista värivalinnoista. On kuitenkin muistettava, että värivalikoiman runsaus riippui useimmiten kirkon koristelua varten käytössä olevasta rahamäärästä. Myös maalausten käsittely myöhempinä vuosisatoina, sekä restaurointi saattavat vaikuttaa väreihin.
Maalaukset on myös sijoitettu joustavasti arkkitehtuuria tukemaan. Kirkon runsaan seinä- ja holvipinta-alan takia maalauksille on ollut paljon tilaa, eikä kokonaisvaikutelma niiden runsaudesta huolimatta ole tukkoinen. Myös aihevalinnat ovat onnistuneita: kirkon kuvittamisessa on keskitytty muutamaan teemaan, kuten Maria-mytologiaan ja muutamaan pyhimyslegendaan, ja kuvitettu ne sitten perusteellisesti. Monissa muissa kirkoissa aiheiden runsaus tekee myös maalauskokonaisuudesta sirpaleisen.
Kaiken kaikkiaan Lohjan keskiaikaisen kivikirkon voi sanoa olevan oivallinen esimerkki keskiajallakin ilmenneestä kansanomaisesta luovuudesta. Sellaisena se on myös todiste keskiajan hengenelämän rikkaudesta.
Lähteet
Ars - Suomen taide 1 1987: Toim. Sarajas-Korte S. Otava. Keuruu.
Edgren H. 1993: Mercy and Justice - Miracles of the Virgin Mary in Finnish Medieval Wall-Paintings. SMYA 100. Suomen muinaismuistoyhdistys. Vammala.
Knapas, M. T. 1990: Kirkon, kellotapulin ja hautausmaan vaiheet 1500-luvulta nykyaikaan. Lohjan kirkko. Lohjan seurakunta. Hämeenlinna.
Nervander E. 1896: Lojo kyrka. Söderström & C:o förlagsaktiebolag. Kuopio.
Parvio M. 1990: Pyhä Laurentius maamme kirkollisessa perinteessä. Lohjan kirkko. Lohjan seurakunta. Hämeenlinna.
Rein G. 1944: Lohjan historia. Lohjan kotiseutututkimuksen ystävät. Helsinki.
Riska T. 1990: Kirkon sisustus, maalauskoristelu ja irtaimisto. Lohjan kirkko. Lohjan seurakunta. Hämeenlinna.
Tapio 0. 1990: Keskiaikainen kirkkorakennus. Lohjan kirkko. Lohjan seurakunta. Hämeenlinna.
Ylikangas - Siiriäinen 1973: Lohjalaisten historia 1. Lohjan kotiseutututkimuksen ystävät. Helsinki.
Viitteet
1. Johdanto
2. Pyhän Laurin keskiaikainen kirkko rakennuksena
1. Rein 1944, 33; Parvio 1990, 283 - 286.
2. Rein 1944, 33; Parvio 1990, 283 - 286.
3. Rein 1944, 33; Parvio 1990, 283 - 286.
4. Ars - Suomen taide 1 1987, 85.
5. Tapio 1990, 38-39.
6. Ars - Suomen taide 1 1987, 54-55, 58-59, 67-68; Tapio 1990, 38-39.
7. Ars - Suomen taide 1 1987, 54-55, 58-59, 67-68; Tapio 1990, 38-39, 41-42;
Ylikangas 1973, 107.
8. Ars - Suomen taide 1 1987, 67, 93.
9. Ars - Suomen taide 1 1987, 70-71; Tapio 1990, 38-39, 41-42.
10. Nervander 1896, 4; Tapio 1990, 10; Ylikangas 1973, 109.
11. Tapio 1990, 38-39.
12. Ars - Suomen taide 1 1987, 71-73, 85.
13. Ars - Suomen Taide 1 1987, 71-73.
14. Nervander 1896, 1-6; Tapio 1990, 22-24, 44.
15. Tapio 1990, 11-14.
16. Knapas 1990, 101-104.
17. Riska 1990, 128-131.
18. Knapas 1990, 55-59.
19. Knapas 1990, 60-62; Rein 1944, 264-265.
20. Knapas 1990, 62; Rein 1944, 293.
21. Knapas 1990, 62-63.
22. Knapas 1990, 64-66.
23. Knapas 1990, 67-68, 73, 76.
24. Knapas 1990, 76.
25. Knapas 1990, 76-78; Nervander 1896, 81, 88-89; Riska 1990, 253-254.
26. Knapas 1990, 76-78; Nervander 1896, 81, 88-89.
27. Knapas 1990, 79-82.
28. Knapas 1990, 83, 86-89.
29. Knapas 1990, 92-96.
3. Lohjan kirkon keskiaikaiset seinämaalaukset
1. Ars - Suomen taide 1 1987, 168; Rein 1944, 43; Riska 137-143, 196-197.
2. Ars - Suomen taide 1 1987, 118; Rein 1944, 43; Riska 1990, 145, 156.
3. Ars - Suomen taide 1987, 119.
4. Ars - Suomen taide 1 1987, 120; Riska 1990, 132-137.
5. Ars - Suomen taide 1 1987, 118; Riska 1990, 134, 143-145; Edgren 1993, 180-186.
6. Ars - Suomen taide 1 1987, 119, 168-169; Rein 1944, 43; Riska 1990, 160.
7. Ars - Suomen taide 1 1987, 172; Riska 1990, 172.
8. Riska 1990, 131, 161-162.
9. Riska 1990, 131, 161-162.
10. Ars - Suomen taide 1 1987, 119-120.
11. Riska 1990, 140, 168, 191-193.
12. Ars - Suomen taide 1 1987, 171; Riska 1990, 133-135, 155, 164-165.
13. Ars - Suomen taide 1 1987, 119-120.
14. Riska 1990, 135-137, 172.
15. Riska 1990, 135-137, 172.
16. Riska 1990, 138-142, 172-173.
17. Riska 1990, 138-142, 172-173.
18. Riska 1990, 144-148, 179.
19. Riska 1990, 149-150, 170, 179.
20. Riska 1990, 151, 170.
21. Riska 1990, 152-153, 169.
22. Riska 1990, 133, 169, 179.
23. Ars - Suomen taide 1 1987, 174; Riska 1990, 195.
24. Ars - Suomen taide 1 1987, 174; Riska 1990, 195.
25. Riska 1990, 157-158.
26. Riska 1990, 158-163.
27. Riska 1990, 164.
28. Riska 1990, 165.
29. Riska 1990, 166-167.
30. Riska 1990, 174-187, 194.
31. Riska 1990, 190-191.
32. Ars - Suomen taide 1 1987, 168; Riska 1990, mm. 148-151, 156.
33. Ars - Suomen taide 1 1987, 168-169.
34. Ars - Suomen taide 1 1987, 168-169, 173; Riska 1990, 135, 144, 156-160.
35. Ars - Suomen taide 1 1987, 173; Riska 1990, 135, 144, 156-160.
4.Päätäntö
Ei viitteitä
Jenny Kangasvuo
Tekstit ~ Blogit ~ Kuvat
Sisällys ~ Päivitykset