"Bisse?!? Hyh... mua ei kyllä kaljaksi kutsuta", sanoo Nina Mutikainen kuullessaan, että suomalaista bisseä, biseksuaalia, on ollut vaikeaa löytää haastateltavaksi. Suomalaiset biseksuaalit tuntuvat hukkuvan homojen, lesbojen ja heteroiden joukkoon - jos biseksuaali ei näkyvästi korosta biseksuaalisuuttaan, se ei yleensä tule mitenkään esille.
Nina sanoo, ettei tunne tarvetta korostaa biseksuaalisuuttaan. "Olen vain luonnollisesti sellainen kuin olen. En ole kohdannut mitään sellaista yhteiskunnallista tilannetta, johon biseksuaalisuuteni olisi vaikuttanut mitenkään. En KELA:ssa asioidessani esittäydy tiskillä biseksuaaliksi tai kouluun pyrkiessäni mainitse pääsykokeissa, että otittehan nyt varmasti huomioon sen että minä en ole hetero."
Ninan mukaan biseksuaalisuus kiteytyy siihen, että se, kuka hänestä on eroottinen tai viehättävä, riippuu ihmisestä, ei sukupuolesta. Nina korostaa, että ei määrittele itseään pelkästään seksuaalisella suuntautumisella, joka on vain pieni osa kokonaisuutta. "En esittele itseäni: 'Hei olen Nina, biseksuaali'. Biseksuaalisuus on luontainen osa minua, niin kuin seksuaalisuus jokaista ihmistä. Se, että olen seksuaalisuudeltani jonkin tietyn tyyppinen, että sille mitä olen on annettu nimi ja lokero, ei ole mielestäni kovin olennaista."
"Parempi olisi kysyä ihmiseltä, että kuka hän on, eikä mikä tietyistä vaihtoehdoista hän on!" Anna Krokfors puuskahtaa. "Määrittelen itseni biseksuaaliksi vain pakon edessä eli kun vastausvaihtoja tarjotaan vain ne perinteiset kolme. Puhtaasti määritelmänä biseksuaalisuus ei todellakaan edusta minulle mitään muuta kuin jälleen yhtä turhaa lokeroa. Jos yhteisön antamat vaihtoehdot ovat a, b ja c, niin tuleeko kaikista ihmisistä sitten a-, b- tai c-ihmisiä? Ei tietenkään, paitsi jos he itse suostuvat moiseen."
"Kun vaihtoehtoja rajoitetaan, onnistutaan rajoittamaan myös ajattelua", Anna jatkaa. "Tämä on verrattavissa siihen, että joltakulta alettaisiin tivaamaan, että oletko sininen, punainen vai violetti. Kun hämmentynyt ihminen sitten valitsisi annetuista vaihtoehdoista violetin, olisi seuraava kysymys: "Ahaa, olet siis violetti! No mitä tämä violettius sinulle merkitsee?". Tähän vastaaja sitten saattaisi alkaa keksiä erilaisia syitä, miksi juuri violetti vaihtoehto tuntui parhaalta, ja mitä ominaisuuksia violettiuteen liittyy. Pahimmassa tapauksessa hän sitten todella alkaa määritellä itsensä ja muut tämän alunperin täysin keksityn jaottelun pohjalta."
Anna haluaisikin luopua keinotekoisesta hetero/bi/homo -kolmijaosta kokonaan. "Se ainoastaan rohkaisee ihmisiä ryömimään lokeroon ja vetämään oven perässään lukkoon," Anna sanoo. "On turhaa ensin antaa ihmiselle kolme vaihtoehtoista määritelmää, joista on valittava yksi, ja sitten alkaa kysellä, että mitä tämä ennaltamääritelty määritelmä sinulle merkitsee. Tämä on siis se, mitä yhteiskunnan tasolla usein tapahtuu. Sen miettiminen, mitä biseksuaalisuus merkitsee, on vähän sama kuin miettisi mitä suomalaisuus tai punatukkaisuus merkitsee. En määrittele itseäni ennenkaikkea seksuaalisuuteni mukaan, ja toivon, ettei kukaan muukaan ala minua lähinnä sen pohjalta arvioimaan."
Ruotsalainen Hanna Bertilsdotter puolestaan ottaa vahvan bi-näkökulman. "Olen biseksuaalisuuteni suhteen avoin, ja tuon esiin, että oma näkökulmani on nimenomaan bi-näkökulma. Tosin en aina ja kaikkialla julista biseksuaalisuuttani, vaan tuon sen esiin silloin, kun se on olennaista."
"Biseksuaalisuus merkitsee minulle sitä, että voin nauttia seksuaalisesti sekä miehistä etta naisista. Bi-identiteettini taas tarkoittaa sitä, että tunnen olevani kotonani sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät jaottele ihmissuhteitaan sukupuolen mukaan."
Hanna on ollut vuodesta 1994 aktiivisesti mukana ruotsalaisissa bi-ympyröissä, myös akateemisessa maailmassa: Hanna tekee Lundin yliopistossa sosiologian väitöskirjaa biseksuaalisuudesta.
Hanna kuvaa biseksuaalisuutta kyvyksi ja haluksi tuntea seksuaalista vetoa sekä miehiin että naisiin tai ihmisiin sukupuolesta riippumatta. Hanna on miettinyt biseksuaalisuuden käsitettä tarkkaan, onhan biseksuaalisuus paitsi hänen identiteettinsä, myös hänen tutkimuskohteensa. Hän tekee eron biseksuaalisuuden, bi-identiteetin ja biemotionaalisuuden välille. Hannan mukaan bi-identiteetti on kokonaisvaltainen identiteetti, joka ei riipu ihmisen seksuaalisista kokemuksista, biemotionaalisuus puolestaan tarkoittaa kykyä ja halua tuntea emotionaalista vetoa miehiin ja naisiin tai ihmisiin sukupuolesta riippumatta.
Hanna seurustelee toisen binaisen kanssa. "Seurustelen mieluiten nimenomaan toisen biseksuaalin kanssa, sillä minusta toinen biseksuaali ymmärtää parhaiten, mitä biseksuaalina eläminen on. Useimmiten ei-biseksuaalisilla ihmisillä on hyvin epämääräinen käsitys siitä, mitä biseksuaalisuus on, ja usein olenkin huomannut ajautuneeni jonkinlaiseksi kouluesimerkiksi biseksuaalista."
"Heteropiireissä biseksuaalisuutta ei oteta tosissaan", Hanna pohtii. "Luullaan, että biseksuaalisuus tarkoittaa joko seksuaalista vapaamielisyyttä ja kinkyilyä tai lesboutta tai homoutta sillä perusteella, että biseksuaaleilla on suhteita samaa sukupuolta olevien kanssa. Vaikka itse sanon olevani bi, se usein heteropiireissä unohdetaan, ja minuun viitataan lesbona, koska seurustelen naisen kanssa. Homopiireissä minulta taas kysytään, miksi määrittelen itseni biksi enkä lesboksi. Kun yritän selittää, että en voi kutsua itseäni lesboksi, koska en ole lesbo, ihmisten on todella vaikea ymmärtää sitä."
"Olen myös huomannut, että virallisesti ja julkisesti on ihan okei olla bi, mutta epävirallisesti ja käytännössä sitten ei," Hanna jatkaa. "Kerran Ruotsin homo- ja lesbojärjestö RFSL:n kongressissa puhuin biseksuaalisuudesta osana kongressiohjelmaa, ja sain pelkkiä hyviä kommentteja siitä, että biseksuaalisuutta tuodaan kongressissa esiin. Kongressin loppubileissä hengailin pojan kanssa. Biseksuaalisuuden tuominen esiin ei enää ollutkaan hyvä juttu, vaan sain ärtyneitä huomautuksia siitä, että olimme ällöttäviä, ja että edes RFSL-bileitten pitäisi olla paikka, jossa voi olla rauhassa heteroseksismiltä. Eli puhujanpöntössä saa kyllä olla bi, mutta tanssilattialla ei."
"Ruotsalaisessa yhteiskunnassa ei ylipäätään tiedetä biseksuaalisuudesta juuri mitään, jotain pornojuttuja lukuunottamatta, kaksi naista ja mies samassa sängyssä tai jotain vastaavaa. Biseksuaalisuus on todella näkymätöntä. Mutta luulen, että tilanne on muuttumassa. Myönteinen ilmapiiri seksuaalivähemmistöjä kohtaan ylipäätään antaa biseksuaalisuudelle mahdollisuuden tulla näkyvämmäksi."
Ninan mielestä biseksuaalit - varsinkin binaiset - hyväksytään yleisesti ottaen paremmin kuin monet muut seksuaalivähemmistöt. "Naisilta naisista tykkääminen hyväksytään aika helposti. Pahinta halveksuntaa ja syrjintää olen nyt aikuisemmalla iällä kohdannut lesbopiireissä. Miehen kanssa seurusteluun suhtaudutaan yleensä aika karsaasti ja ihmisiä, joista tiedetään, että he ovat biseksuaaleja jopa kartetaan ja vältellään." Hyväksynnästä huolimatta biseksuaalisuus on näkymätöntä - tai tulee näkyväksi vain tietyissä tilanteissa.
"Nykyäänhän biseksuaalisuus on meillä päin jopa muodikasta", virnuilee Anna. "Kokeilunhalusia naisia löytyy todella paljon, mutta aika usein taustalla tuntuu olevan lähinnä halu sitten myöhemmin kehuskella omilla kokemuksilla ja avoimella asenteella."
Muuten Annalla on samantapaisia kokemuksia kuin Hannalla ja Ninalla. "Yllättävää kyllä tai sitten ei, syrjintää on tullut enemmän homo- kuin heteroseksuaalien taholta. Olen joiltakin homoseksuaaleilta kuullut näkemyksiä, joiden mukaan biseksuaalit ovat joko homoja, jotka vain eivät uskalla tulla kokonaan kaapista ulos, tai sitten hakevat jonkinlaista 'best of both worlds'-kompromissia. Näiden 'piirien' omissa pileissä on toisinaan pientä lättyilyä ja tönimistä esiintynyt. No, esiintyyhän vastaavaa ihan heteroidenkin kesken vaikkapa lavatansseissa Ylihärmässä, jos joukkoon eksyy kylällä tuntematon naama."
"Minua lähinnä ihmetyttää joidenkin halu vetää väkisin rajoja ihmisten välille heidän seksuaalisen suuntautumisensa pohjalta", Anna kivahtaa. "Toisaalta ymmärrän kyllä, että syrjintää sekä bi- että homoseksuaaleja kohtaan esiintyy, ja tämä tietysti rohkaisee tai pahimmassa tapauksessa pakottaa etsiytymään omaan, suljettuun yhteisöön. Silti toivoisin, että bit ja homot eivät sentään vastaavasti syrjisi heteroita sitten takaisin. Ilmapiiriä varmaan tuulettaisi, jos ihmiset pystyisivät enemmän keskustelemaan keskenään myös 'rajojen' yli."
Anna ja Nina eivät ole löytäneet Suomesta mitään erityistä biyhteisöä tai bi-alakulttuuria. Suomalainen bi-toiminta rajoittuu muutamiin keskusteluryhmiin ja biseksuaalisuuden esilläpitämiseen Setassa.
"Miksiköhän ei koskaan puhuta heteroiden tai keskiluokkaisten alakulttuurista?" Anna ihmettelee. "Mielestäni on lähinnä huolestuttavaa, jos tässä yhteiskunnassa ihan oikeasti ja todella tarvitaan omaa alakulttuuria biseksuaaleille. Onko järkeä muodostaa yhteisöä pelkästään biseksuaalisuuden pohjalta? Biseksuaalisuus kun edelleen on mielestäni määritelmänäkin keinotekoinen. En koe kuuluvani mihinkään punatukkaisten yhteisöönkään - ja kyllä, myös määritelmä 'suomalaisten yhteisö' on tietyssä mielessä keinotekoinen!"
"On täysin järjetöntä kamppailla tasa-arvon puolesta käyttäen määritelmiä, jotka itsessään mahdollistavat perusteettoman arvottamisen. Se on kuin ensin itse rakentaisi muurin, jotta sitä pääsisi verissä päin puolustamaan, ja sitten vielä ihmettelisi, että miksi täällä on näin paljon turhia muureja ja rajoja. Tällaiseen ei kannata ryhtyä vain laumaan kuulumisen tarpeesta eikä aktivistina olon ilosta."
Hannan mukaan Ruotsissakaan ei ole mitään vakiintunutta biyhteisöä tai bitilaa, vaan biyhteisö voi olla missä tahansa, varsinkin Internetissä. Tarkasti rajattua, määriteltävää alakulttuuria ei kuitenkaan ole olemassa, vaikka siellä täällä onkin yksittäisiä "bikeitaita", kuten Tukholman biyhdistys Honung ja Stockholm Priden yhteydessä järjestettävä BiForum. Ehkä ruotsalainen bialakulttuuri tarkoittaakin jonkinlaista yhteistä tapaa katsoa maailmaa tietystä kulmasta.
Hanna toivoo, että tulevaisuudessa muodostettaisiin jonkinlainen bi-organisaatio tiedonvälityksen ja tiedonkeräämisen tueksi - ensin ruotsalainen ja sitten kansainvälinen. Hanna kuitenkin arvelee, että biaktivismi tulee aina olemaan epävakaata ja vapaamuotoista, se tulee ja menee riippuen siitä, millaista tarvetta sille on.
Hanna toivoo myös, että tulevaisuudessa seksuaaliset identiteetit eivät olisi niin monoliittisia, vaan ihmiset voisivat sanoa välillä itseään biseksuaaliksi, koska se tuntuu tärkeältä ja sopivalta, joskus toiste taas homo- tai heteroseksuaaliksi, jos se tuntuu sopivalta.
Nina arvelee, että asenteet muuttuvat kaikkialla pikkuhiljaa ja avoimuus ja hyväksyntä lisääntyvät. "Toivoisin että tiukkoja lokeroita ei enää tarvittaisi ja ihmiset voisivat vaan kaikki olla seksuaalisia, pitivät sitten mistä tahansa. Ei tarvitsisi enää olla kiukkuisia ja sorrettuja vähemmistöjä ja ennakkoluuloisia ja tietämättömiä enemmistöjä."
Jenny Kangasvuo
Tekstit ~ Blogit ~ Kuvat
Sisällys ~ Päivitykset