Suffragettien sisaret

Naisasialiitto Unioni on Suomen vanhin edelleen toimiva naisjärjestö, jonka satavuotisjuhlastakin on jo neljätoista vuotta. Yleisen äänioikeuden juhlavuoden kunniaksi Unioni on julkaissut muhkean historiateoksen, joka luotaa paitsi Unionin, myös suomalaisen naisasian - myöhemmin feminismin - historiaa.

äkkiseltään voisi luulla, että yhdistyksen historiikki olisi kuivakkaa luettavaa, mutta Suffragettien sisaria lukee kuin jännitysromaania. 114 vuotta on niin pitkä aika, että lukemattomat räiskyvät persoonat, juonittelut ja vallanvaihdot ovat ehtineet käydä Unionin ylitse. Teoksessa kiinnostavinta ovatkin ne erilaiset ristiriidat, joita väistämättä syntyy eri sukupolvien ja ajatusmallien välille. 70-luvulla Unioni muuttui ruotsinkielisten yläluokkaisten mummojen seurasta nuorten tulisieluisten tasa-arvofeministien järjestöksi. 90-luvun alussa keski-ikäistyneen tasa-arvofeminismin rinnalle tuli postfeminismi ja lesbofeminismi. Mikään muutos ei kuitenkaan tapahdu ilman kitkaa, ja usein muutokset Unionin toiminnassa ovat tapahtuneet kipeän nopeasti, hallitusvaihdoksen kautta.

Erityisesti seksuaalisuus on teema, johon Unionissa on suhtauduttu eri aikoina hyvin eri tavoin. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenien unionilaiset vastustivat ohjesääntöistä prostituutiota ja kaksinaismoralismia, jonka mukaan miesten sopi tyydyttää tarpeitaan alaluokkaisten naisten avulla. Aviottomien lasten asemaa tuli parantaa, mutta heidän äitiensä siveettömiin tekoihin ei silti tullut suhtautua hyväksyvästi. Naisen seksuaalisuuden nähtiin ensisijaisesti olevan "äiti-ilon himoa", ja naisen tärkeimmäksi rooliksi asetettiin yhteiskunnallinen äitiys. Alle sata vuotta myöhemmin Unionin piirissä toimi anarkistilesbofeministejä, jotka järjestivät SM-performansseja ja seksibisneksen kuvioita rikkovia peep show -sessioita ja kyseenalaistivat prostituutiopuheeseen liittyvää uhri-ajattelua.

Naisten välisen läheisyyden ja rakkauden tärkeys Unionin - ja myös suomalaisen naisliikkeen - historiassa tunnustetaan avoimesti Suffragettien sisarissa, jonka viidestä luvusta yksi keskittyy lesbokulttuuriin. Naisten välinen läheisyys ja rakkaus oli kuitenkin Unionin toiminnassa tabuaihe 1980-luvulle saakka - siitä huolimatta, että Unioni on tarjonnut naiskeskeisen yhteisön naisista kiinnostuneille naisille jo perustamisestaan asti. Unionin perustajajäsenen Lucina Hagmanin (1853-1946) väitetään jopa olevan esikuvana ensimmäiselle suomalaiselle lesbonovellille. Hagman eli elämänsä naimattomana ja jakoi asuntonsa (ja ilmeisesti myös vuoteensa) naisten kanssa.

Unionissa toimi sen perustamisesta asti naisista kiinnostuneita naisia - lesboista ei oikeastaan voi puhua ennen 1980-lukua, sillä vielä 1970-luvulla lesbo-sanaa välteltiin ja puhuttiin esimerkiksi "meikäläisistä". Unionin virallisessa toiminnassa naisten välinen läheisyys ei kuitenkaan ollut näkyvää. 1970-luvulla jotkut unionilaiset jopa kokivat, että lesbot pilaavat Unionin maineen. Niinpä 1980-luku olikin suuri murros lesbokulttuurin näkökulmasta. Sekä feministisen ajattelun että suomalaisen yhteiskunnan muutokset mahdollistivat lesbokulttuurin näkyvyyden Unionissa.