Vitusta on puhe, vaikka sitä ei sanota

Kun samaan kirjaan ahdetaan hyeenanaaraan klitoris, hieromasauvan historia, emättimen liman rasvahappokoostumus ja paleoliittista hedelmällisyystaidetta, lopputulos ei voi olla kuin sekava tavattoman kiinnostavasta aiheestaan huolimatta.

Catherine Blackledgen Vaginan tarina käy läpi hengästyttävän määrän erilaisia teemoja, jotka liittyvät naisen (ja vähän miehenkin) sukuelimeen. Tai pitäisikö sanoa naaraan - Blackledge nimittäin varaa pari lukua myös muiden eläinten sukuelimille. Simpanssien ja muiden kädellisten seksuaalisuuden kartoittaminen on toki olennaista ihmisenkin seksuaalisuuden ymmärtämisen kannalta, mutta riippuhämähäkin lisääntymiskanavan kaaviokuvan kohdalla lukija alkaa jo ihmetellä missä mennään: onko kirjan teema "naaraan sukuelimet eläinkunnassa, erityistapauksena ihminen", vai "ihmisnaisen vagina, vertailukohtana eläinmaailman sukuelimet"?

Yksittäisinä kaikki kirjan esittelemät aiheet ovat kiinnostavia, myös hyönteisten lisääntyminen, mutta kokonaisuus on jäsentymätön. Blackledge, kemiasta väitellyt tohtori, kirjoittaa joissakin luvuissa liki puisevan asiallisesti hormonitasapainon muutoksista ja sukuelimiin johtavien hermoratojen laajuudesta, ja lipsahtaa toisissa hurmioituneeseen seksuaalisen nautinnon tärkeyden julistukseen. Kirjoittajan omakohtaiset kokemukset, anekdootit ja mielipiteet värittävät mukavasti kerrontaa, mutta ovat liian suuressa ristiriidassa kirjaan kerätyn valtavan tietoaineiston kanssa.

Ja tietoaineisto todellakin on valtava. Niinpä kirja onkin sudenpentujen käsikirjaan verrattava opus kaikesta, mikä vain suinkin liittyy vaginaan, oli kyse sitten anatomiasta, mytologiasta, etymologiasta, tieteenhistoriasta tai seksuaalisesta nautinnosta. Ainoa aihe, jota kirjassa sivutaan minimaalisen vähän, on porno. Vaikuttaa melkein siltä kuin Blackledge olisi tietoisesti vältellyt aihetta, mikä sinänsä on harmi. Onhan porno länsimaissa vuosisatojen ajan tarjonnut tilan näyttää näkymätön, eli siveyden vaatimuksesta piilossa pidettävä vulva. Vulvan ja kohdun palvonta eri puolilla maailmaa ja eri uskontojen naisen hedelmällisyyteen liittyvät rituaalit ovat kyllä kiinnostavia, mutta vaginan koko kulttuurinen kuva jää väistämättä epätäydelliseksi, kun pornografiaa ei käsitellä lainkaan.

Kirjaan kootun tietomäärän vuoksi sitä voi toki suositella lähes jokaisen kodin hyllyyn. Kun puolella maailman ihmisistä on vagina, aihetta käsittelevälle kirjalle on varmasti käyttöä kenelle tahansa. Sieväkin kirja on vaaleanpunaisine kansineen, joiden abstrakteista kuvioista voi halutessaan löytää vulvamaisia muotoja. Kuvituskin on siinä määrin asiallinen, että tuskinpa kukaan saunassa käynyt suomalainen voi niistä järkyttyä - vaikka kirjan värikuvat vaginoista olivatkin sekä amerikkalaiselle että japanilaiselle kustantajalle liikaa. Suomalaisen kodin hyllyllä kirja kuitenkin tarvitsee kumppanikseen Satu Apon kirjan Naisen väki, joka käsittelee juurevasti vitun tarinaa suomalaisessa kansanperinteessä.

Teoksen nimi on jossain määrin epäonnistunut, sillä suomen kielessä sanalla "vagina" viitataan pelkästään emättimeen, ei koko naisen sukuelimeen munajohtimia ja klitorista myöten, kuten sanaa "vagina" englannin arkikielessä käytetään. Alkuperäisteoksen sievistelevän kuuloinen nimi "The Story of V" - V:n tarina - olisi sopinut suomalaisen painoksenkin nimeksi, sillä se olisi viitannut paitsi vaginaan, myös vittuun, joka suomen kielessä kuvaa paremmin koko elintä. Vai onkohan kustantaja hakenutkin samanlaista sievistelevyyttä "Vaginan tarinallaan" kuin alkuperäisteoksen kustantaja "The Story of V:llä"? Sanaa "vittu" ei nimittäin mainita kirjassa kertaakaan.