Jatulintarhan blog

25.4.2006 31

(Kyllä, tiedän, että sana "meemi" tarkoittaa ihan jotain muuta kuin nämä blogeissa kiertävät jutskat, olen lukenut kognitiivisen antropologian teoriaa. Mutta annetaan sen nyt olla.)

10 vuotta sitten minä...
1. ...odottelin, että Virtun sivari päättyisi, jotta voisimme muuttaa yhteen. Mikä syksyllä tapahtuikin.
2. ...tein kulttuuriantropologian kenttätyökurssin tutkielmaa nuorison ruokakulttuurista. Sen teon yhteydessä kävin ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan kerran Oulun MacDonald'sissa. Muistan myös ajaneeni räntäsateessa polkupyörällä ja kiroilleeni, jolloin kaverini sanoi, että "Ajattele, kolmen kuukauden päästä on jo kesä ja Valkosipuliyö", ja minä vastasin, että: "Siihen on ihan liian pitkä aika". Kymmenen vuotta meni omasta eestään.
3. ...sain synttärinä Virtulta lahjaksi kumisen sinisen hiiren.

5 vuotta sitten minä...
1. ...näpertelin valmiiksi viimeisiä maisterinopintojani, hauskimpana taidehistoriaan kuuluvan kuvaamataidon kurssin, jossa tehtiin grafiikkatöitä ja kuvanviestoa.
2. ...menin naistutkimuksen oppiaineeseen töihin, kesällä.
3. ...kävin Rotterdamissa European Bisexual Conferencessa, kesällä.

3 vuotta sitten minä...
1. ...olin ihan rikkipuhki päättyneen Aware-projektin takia. Opetin keväällä Kulttuurin tutkimus -kurssia.
2. ...kävin Rhian kanssa Kreetalla lomalla ja Lundissa kesällä konffaamassa.
3. ...sijoituin ensimmäistä kertaa kirjoituskilpailuissa, Portissa ja Novassa.

1 vuosi sitten minä...
1. ...olin juuri palannut Japanista.
2. ...kuvittelin saavani lisurin valmiiksi ennen vuoden loppua.
3. ...pistin violetin kravatin kaulaan ja korkkasin pullon punkkua.

Tähän asti tänä vuonna minä...
1. ...olen lukenut aivan helekutisti pornoa.
2. ...olen hankkinut meille uuden kämpän.
3. ...haaveillut vapaa-ajasta, jolloin voisi piirtää, kirjoittaa ja tehdä käsitöitä.

Eilen minä... 1. ...kävin kuntonyrkkeilemässä.
2. ...luin Sari Näreen "Kiimaisen naisen arkkityyppi ja myytti miestenlehdissä" -tutkielman.
3. ...valmistelin pätkittäin SQS-lehden ensimmäistä, perjantaina 28.4. julkaistavaa numeroa.

Tänään minä...
1. ...olen tehnyt tuntikaupalla SQS-lehden esipuhetta.
2. ...kävin katsomassa Inside Deep Throat -pornodokumentin Elokuvakerho Liekkeen näytöksessä.
3. ...avasin pullon chileläistä Carménère-rypäleestä valmistettua punkkua.

Huomenna...
1. ...hätäilen SQS-lehden viimeisten tekstien kanssa.
2. ...käyn juoksemassa kauniissa kevätsäässä.
3. ...pakkaan kamat jälleen yhtä Helsingin reissua varten.

Ensi viikolla...
1. ...juhlin Vappua pikniköimällä Vappuaamuna. Toivottavasti ei sada räntää.
2. ...kirjoitan hullun lailla gosurori-katsausta, jonka dedistä sain venytettyä.
3. ...käyn Virtun kanssa allekirjoittamassa asuntolainapaperit.

Loppuvuoden tavoitteenani on...
1. ...saada lisuri valmiiksi...
2. ...muuttaa ja järjestellä kamat paikoilleen niin, ettei olohuoneessa ole avaamattomia pahvilaatikoita vielä jouluna.
3. ...kirjoittaa 2-5 pornoaiheista artikkelia, juttua tai kirjoitelmaa.

Hmm. Huomaan, että listaukseni on aika suorituspainotteinen. Harmillista. Tuohon osui huonoja vuosia. Jos olisi kysytty, mitä tein 11 vuotta sitten, olisin voinut vastata, että aloin olla Virtun kanssa yhdessä. Jos olisi kysytty, mitä tein 6 vuotta sitten, olisin voinut vastata, että tutustuin tärkeisiin ihmisiin naistutkimuspiireissä. Jos olisi kysytty, mitä tein 4 vuotta sitten, olisin voinut mainita lisää tärkeitä ihmisiä.

Viiden vuoden taakse periaatteessa ajoittuu ajanjakso, jolloin veljeni asui meillä kesän ja siskoni syksyn, mutta se oli niin hermoille käyvää, etten halua sitä erityisenä elämänvaiheena muistella. Sisarukseni ovat minulle kovin rakkaita, mutta ei niitä viikkoa pitempään kestä... ;) Löysin itsestäni kiukkuisen nipottajan sinä syksynä, kun siskoni asui olohuoneessamme, ja toivon, että se nipottaja on sittemmin hukkunut. Muistan saaneeni hirvittävän raivokohtauksen siitä, että siskoni lainasi pipoani, enkä minä raivareita nyt niin usein saa, ehkä kerran vuodessa. Ostin sitten siskolle oman pipon, ja rauha palautui, kunnes sain raivarin siitä, että hän lainasi pyörääni lupaa kysymättä. Ja siitä, että hän jätti margariinin pöydälle ja telkkarin päälle lähtiessään ulos... Huhhuh. Ihmistä ei ole tarkoitettu asumaan verisukulaistensa kanssa!

Myös sisarusteni lasten syntymän sijoittelu jää vähän hämäräksi tämän aikajanan kanssa. Kolme ja puoli vuotta sitten sain sisarenpojan, puolitoista vuotta sitten sisarentytön. Ehkä olisin voinut sanoa, että "vuosi sitten kävin sisarentyttöni ristiäisissä", mutta sekin ajoittuu kauemmas kuin vuoden taakse.

Olen lukenut saman meemin tuotoksia muista blogeista, ja monille ihmisille on ehtinyt tapahtua vaikka mitä kymmenessä vuodessa. On nussittu ristiin, menty naimisiin, erottu, kärsitty, vaihdettu työ- ja opiskelupaikkaa, asuinpaikkaa, maata ja hiustenväriä. Minä olen asunut samassa paikassa saman ihmisen kanssa ja ollut päivittäisessä suhteessa yliopistoon. Elämäni suuria mullistuksia ovat olleet matkat ja satunnaiset isommat kirjoitus- ja piirustusprojektit. En kuitenkaan ole kokenut eläväni erityisen tylsää tai tasaista elämää.

Välillä on toki angstattanut. Erityisen paha oli loppuvuosi 2002, jolloin Aware-projekti painoi villisti niskaan ja se vain oli puskettava läpi, vaikka olisi tarvinnut omaa aikaa - tai siis, vapaa-ajaksihan sitä sanotaan... Perheenäidit tarvitsevat "omaa aikaa", työssäkäyvillä ihmisillä on "vapaa-aikaa". Huomaan, että toistuvasti joudun tinkimään halustani piirtää, tehdä käsitöitä ja kirjoittaa kaunokirjallisia tuotoksia sen vuoksi, että tutkijan työ on ympärivuorokautista hommaa riippumatta siitä, saako jostain palkkaa, apurahaa vai onko työtön - tai onko peräti täysin statukseton luuseri, joka ei ole sen enempää opiskelija kuin työtönkään, kuten olin viime syksynä. Tilanne on jatkunut samanlaisena vaikka kuinka kauan. Vuosi sitten jo valitin tarvettani piirtää, kirjoittaa ja tehdä käsitöitä. Asialle pitäisi oikeasti tehdä jotain, ja rajata pois kaikenlaiset asiallisetkin sitoumukset ja kirjoittamiset.

Oli miten oli, kesällä toteutuva muutto on sitten jo isompi muutos, vaikka muutto tapahtuukin kaupungin sisällä. Se muuttaa väistämättä mentaalista maisemaa. Surumielisenä ajattelin, että uusi kämppä on sen verran keskustassa, ettei siellä varmaan voi kesällä pitää ikkunaa auki ja nukahtaa linnunlauluun. Ensinnäkin sen ikkunan kauttaa kuulee liikenteen melun ja toisekseen uuden kämppämme ympäristössä ei ole montaa puuta, jossa sellainen lintu voisi laulaa. Lenkkipolutkin tulevat muuttumaan - toisaalta sopivien lenkkien etsiminen tuntuu seikkailulta, toisaalta olen tottunut näkemään vuodenajat tuttujen lenkkien kautta.

Pelottava totuus on, että ajan vauhti tuntuu koko ajan kiihtyvän. Käsittääkseni tunne vahvistuu ajan myötä, niin vanhemmat ihmiset ovat kertoneet. Siksi pitäisi käyttää mahdollisimman vähän aikaa joutavanpäiväiseen angstaamiseen ja stressaamiseen ja riisua elämästään niitä stressaavia asioita. Nakkeja, siis. Ja sitoutua vain yhteen asiaan kerrallaan, ettei tarvitse tinkiä kaikesta kun dedikset kaatuvat niskaan.

Siinäpä sitä tavoitetta seuraavalle vuosikymmenelle.

22.4.2006 Rakel Liekki ja puhdas taide

Viikko. Kävin kahden päivän mittaisella työreissulla Helsingissä, Pornodialogi-seminaarissa. Pidin luennon "Biseksuaalisuuden representaatiot suomalaisissa pornolehdissä", ja vastuksista huolimatta luento onnistui ja sain siitä hyvää palautetta. Vastuksia olivat luennon alun myöhästyminen vartilla ja se, ettei luentoni oheiskuvia saatu aluksi näkymään luokan tietokoneella. Kuuntelin Lee Edelmanin kaksi luentoa, joista aioin kirjoittaa jotakin, mutta nyt tunnen olevani liian uuvuksissa siihen. Näin pitkästä aikaa siskoani ja siskonpoikaani, ja mummuanikin.

Kotiin palattuani sähköpostiloodassa sitten odottivat kaikenlaiset huonot uutiset. ärsyttävin oli se, että olin ennen työreissua lähettänyt erään kielentarkastusta tarvitsevan tekstin väärälle henkilölle, jolla sattuu olemaan sama etunimi kuin kielentarkastajalla. Kyse ei ole omasta tekstistäni, vaan toisen ihmisen kirjoittamasta, mikä tekee asiasta vielä vittumaisemman, koska minä olen ollut toimitusvastuussa siitä. Sain tekstin "lopullisen" version maanantaina ja lähetin sen silloin kielentarkastajalle vain saadakseni keskiviikkona kuulla, että kirjoittaja olikin halunnut parannella sitä "lopullista" versiotaan. Sain uuden, lopullisemman lopullisen version, ja lähetin saman tien väärälle henkilölle. Kahden päivän aikana kielentarkastaja oli sitten ehtinyt jo tarkastaa ja lähettää minulle sen "lopullisen" version tarkastettuna. Tänäänpä sitten sain ruveta soittelemaan kielentarkastajalle ja pyytelemään anteeksi ja anelemaan, että josko hän jaksaisi vielä kerran katsoa sen tekstin läpi.

Kyseinen teksti on aivan uskomaton murheenkryyni, sen työstöprosessi on kestänyt jo lokakuusta asti. Vuoden päästä tästä pystyn varmaan kertomaan sen vaiheista hauskan anekdootin, mutta tällä hetkellä ei naurata yhtään. Kun viime keskiviikkona sain kuulla kirjoittajan vielä muutelleen "lopullista" versiotaan, pauhasin Virtulle, että "ei voi olla totta, tää on kyllä jo ihan liian uskomatonta, miten voi yhden tekstin kanssa olla näin paljon ongelmia". Näköjään voi olla totta. Nyt en sano enää mitään. En yllättyisi, vaikka taittaja sanoisi tietokoneensa seonneen juuri sitä tekstiä taitettaessa. Kunhan se nyt pääsee taittajalle asti.

Kävin perjantaina katsomassa Ateneumissa Luonnon lumo -maisemataidenäyttelyn, koska minulla oli pari tuntia aikaa ennen seminaarin alkua. Maisemamaalaukset olivat elähdyttäviä ja rauhoittavia, joidenkin 1700-luvun mahtipontista ylevyyttä hehkuvien vuori- ja myrskymaisemien kohdalla pystyin tavoittamaan jotain niistä tunteista, joita niiden on tarkoitus herättää. Ylevää tunnetta. Subliimia väristystä. Ehkäpä koko työreissun parhaat hetket koin siellä - ehkä lukuunottamatta sitä, kun siskonpoikani tuli herättämään minua halaamalla.

Taide-elämyksessä oli kuitenkin mukana jonkinlaista pahanlaatuista ärtymystä niitä menneisyyden ihmisiä kohtaan, jotka voivat omistaa itsensä taiteelle. Tai edes harrastaa taidetta. Melkein vihasin Ruotsin prinssi Eugenia, joka harrasteli maisemamaalausta ja toimi mesenaattina Ruotsin taidepiireissä. Tai August Strindbergiä, joka maalaili silloin kuin kirjoittaminen ei oikein sujunut. Suurin osa esitellyistä taiteilijoista oli hyvien perheiden poikia, joiden opiskelu Pariisissa ja maalailu ei vaatinut keneltäkään suuria taloudellisia uhrauksia. Tietenkin naisia oli todella harvassa, suurella planssilla esiteltiin vain Fanny Churberg.

Kiitos pornon, minäkin tiedän nyt himpun verran enemmän estetiikasta ja ylevyyden käsitteestä. Ehkä niitä on joskus käsitelty taidehistorian luennoilla vuonna 1994 (vai koskas minä niitä taidehistorian johdantokursseja kävinkään), mutta jotenkin tuo valistuksen ajalla syntynyt käsitys universaalista ihmisestä ja puhtaasta ylevyyden tunteesta, jota mikään epämääräinen, kuten himo, ei saastuta, oli päässyt unhoittumaan. Pornotutkimuksen kautta pääsin takaisin aiheeseen: pornotutkimuksessahan on todettu, että pornon ja taiteen erottaa siitä, että porno liikuttaa ruumista ja taide mieltä, ja näiden kahden ei pidä ikinä kohtaaman. Näitä pornotutkimuksen taiteen ja pornon rajoja pohtivia tekstejä olen sitten tullut lukeneeksi.

No, joka tapauksessa, nuo käsitteet materialisoituivat tuossa Ateneumin näyttelyssä. Maalaukset olivat todella hienoja, toki, suosittelen sitä näyttelyä. Mutta kun nuo pohjoismaisen taiteen helmet ja porno joutuvat vertailtavaksi, puhtaan taiteen ajatuksen täydellinen naiivius konkretisoituu. Vain hyvinsyönyt, joutilas, yläluokkainen valkoinen mies voi uskoa keksineensä että jonkinlainen universaali ylevyyden kokemus yhdistää kaikkia ihmisiä, ja että tämä ylevyys näyttäytyy taiteessa puhtaimmillaan.

Ja miten tämä liittyy pornoon? Kaikki liittyy pornoon, aivan kaikki, erityisesti taide, koska porno ja taide määrittävät toisiaan - se mikä on pornoa ei ole taidetta ja toisin päin. Toki sama pätee moniin muihinkin taiteen ulkopuolelle rajattuihin genreihin, vaikkapa romansseihin (eiväthän naisten romanttiset kirjat ole oikeaa kirjallisuutta), mutta jospa pysyttelen nyt vain pornossa.

Taiteella ja pornolla on myös ihan konkreettisia ja julkisia yhtymäpisteitä, kuten Rakel Liekin ruumis. Rakel Liekki oli seminaarissa puhumassaan taideprojektistaan, johon liittyi kuvitteellisena "Rakel Liekki"-pornotähtenä toimiminen viiden vuoden ajan. Tästä materiaalista henkilö, joka jatkaa esiintymistään nimellä "Rakel Liekki", työstää sitten taideteoksia, mm. akustisen teoksen työnimellä Fantasia 1, jonka ensi-ilta on myöhemmin tänä vuonna. Rakel puhui pyrkimyksestään yhdistää taide ja porno ja häivyttää rajaa taideteoksen ja taiteilijan välillä, ja kuinka hänen tavoitteenaan on objektivoida taiteilija itse taideteokseen. Mielenkiintoinen projekti. Harmittaa vaan, ettei kukaan - edes Google - tunnu tietävän, että missä Rakel Liekin taidetta voisi nähdä. Olisin paljon kiinnostaneempi näkemään Rakel Liekin tekemän taideteoksen kuin kuvan Rakel Liekin revasta.

Tokihan niitä on vaikka ketä taiteilijoita, jotka ovat häivyttäneet taiteen ja pornon rajaa Jeff Koonsista Hannah Wilkeen, eikä tietty pidä unohtaa kaikkia niitä Delacroixeja, Ingresejä ja muita, jotka ovat maalailleet hekumallisia alastomia neitoja. Varmaan Botticellin Venuskin on pornoa, jos niin haluaa katsoa, ja Michelangelon Daavid se vasta pornoisa onkin. Siten Rakel ei sinänsä ole keksinyt mitään uutta, ja ylipäänsä pornon ja taiteen välinen selkeä raja on täysin kuvitteellinen.

Mihinkähän minä tällä nyt ajoinkaan loppujen lopuksi takaa? Ehkä sitä, että olen väsynyt pornon kaavamaisuuteen ja tieteellisen ajattelun paradigmaattisuuteen (joka ei oikeastaan paljon eroa pornon kaavamaisuudesta) ja haluaisin irrota niistä jotenkin, vaikka sitten taiteen avulla ja kautta.

Mitä "taide" tai "porno" tai "tiede" sitten tarkoittavatkin.

14.4.2006 Olisipa pääsiäinen pitkä

Pääsiäinen. Toivoin pitkäperjantain kestävän mahdollisimman pitkään, sillä olin etukäteen päättänyt, etten tee YHTääN MITääN mikä ei satu huvittamaan. En kirjoita sitä yhtä pirun kirja-arvostelua, jonka dedis oli kaksi viikkoa sitten. En suunnittele ensi viikon luentoani tai lue mitään pornoon liittyvää. En laske, kuinka monta päivää on siihen, että SQS-lehden ekan numeron pitäisi ilmestyä. En mieti edes yaoita ja gosuroria, jotka kummatkin vievät tällä hetkellä ajatukset syyllisyyksiin ja saamattomuuksiin keskeneräisten kirjoitusjuttujen takia.

Päivä oli liian lyhyt. Katsoin pari tuntia omituisia animeja. Ensimmäisen jakson sarjasta Victorian Romance Emma, joka kertoo sisäkön elämästä viktoriaanisessa Lontoossa. Se vaikutti aika sympaattiselta, harmittavasti en saanut käsiini kuin ensimmäisen jakson. No, toivottavasti saan sitä jossain vaiheessa lisää. Neljä viimeistä jaksoa Kannaduki no Mikosta, totaalisesta hömppäsarjasta, joka kertoo kahdesta koulutyttö-mikosta (mikohan on siis shinto-papitar), jotka rakastavat toisiansa ja taistelevat demoneja vastaan tökeröjen mechojen avulla. Pelkäsin koko ajan, että hemmetti vieköön, tässä tulee vielä heteroseksuaalinen loppusulkeuma, kun toisen (tietysti sen nuoremman ja söpömmän) ympärillä pyöri sellainen sankarillinen poika. Mutta ei, ah! Tragediasta, väärinymmärryksestä ja muusta saippuasta huolimatta neidot saivat lopussa toisensa!

Paketin kruunasi eka jakso sarjasta 2x2 Shinobuden, joka kertoo ninjaoppilastytöstä, jonka kaverina on pervo keltainen pallo, ja jonka pitää varastaa lukiolaistyttöjen pöksyjä päästäkseen läpi ninjakokeestaan. Sen katsottuani olin niin täynnä japanilaisen nykykulttuurin ylevimpiä tuotteita, että lähdimme Virtun kanssa kävelylle. Lammas paistui uunissa meheväksi sillä aikaa, aurinko paistoi ja koirankakka haisi. Palattuamme söimme, minä avasin pullon argentiinalaista punkkua, Malbec-rypäleestä tehtyä, joka oli lampaan kanssa täydellistä. Illemmalla väsäsimme vielä minttusuklaamuffinsseja ja pashaa. Ai niin, ja yhden kirjankin luin: Katja Myllyviidan Loistavaa, joka oli "ihan jees", parempi kuin suomalaiset kaunokirjalliset läpyskät yleensä, mutta ei silti mikään mieleenpainuva kokemus.

Ja nyt se pitkäperjantai on sitten ohi. Huomenna pitäisi edes yrittää kirjoittaa sitä rästissä olevaa kirja-arvostelua, jonka valmistumista olen lupaillut ja lupaillut. Tekemättömien tekemisten paino ei hellitä hetkeksikään. Sain tämän viikon aikana potkittua pornohommia aika paljon eteenpäin, ensi viikon luento on toivoakseni viimeisiä silauksia vaille valmis. Juuri sopivasti, jotta voin alkaa ahdistua seuraavista tekemättömistä töistä.

Toukokuun lopussa on englanninkielisen pornoartikkelin dedis. Kauhistuttaa: minulla on oma aineistoni ja analyysini kohdillaan, mutta olen käynyt liian vähän pornotutkimuskirjallisuutta läpi. Yhteenveto suomalaisten pornolehtien bissediskursseista ei vielä tee tieteellistä artikkelia, vaan jotenkin pitäisi osoittaa myös tuntevansa alan muuta tutkimusta. En tiedä, olisinko jaksanut käydä sitä läpi enemmän ilman SQS-lehtistressiä ja muita kirjoitushommia. Vai olisinko käyttänyt sen ajan johonkin hauskaan, kuten ompelemiseen, piirtämiseen ja lukemiseen?

Missä vaiheessa minun elämästäni tällaista tuli? Juoksua dediksestä toiseen? Kyse ei ole vain tästä projektista, vaan takanani on loputon virta erilaisia dediksiä. Joskus vuoden 2003 syksyn paikkeilla saattoi olla rauhallisempi hetki, kun olin työttömänä. Ehkä.

Vilkaisin vähän syksyn 2004 päiväkirjamerkintöjäni, mutta alkoi niin pahasti vituttaa, etten voinut lukea pitemmälle. Tein silloin lisuria! Sitä perkeleen lisuria, joka ei vieläkään ole valmis! Jonka yritin saada "jouluun mennessä" valmiiksi hyvin tietäen, ettei pornoprojektin aikana olisi sille aikaa! Hemmetti, hyvin pian niskaani aletaan hengittää väikkärin tähden, ja kysellä, että miksi en ole sitä saanut yhtään eteenpäin, ja en kertakaikkiaan pysty järjestelemään ajatuksiani kokonaisen väitöskirjan suuntaan, ennen kuin lisuri on kansissa!

Vilkaisin lisuria tässä "vähän" aikaa sitten (saattaa siitä jo olla kuukausikin) ja ajattelin, että se ei vaadi enää paljoakaan työtä - on itseasiassa vain neljä kohtaa, jota pitäisi vielä vähän työstää pitemmälle plus kielentarkistukset, viitteiden tarkistukset ym. viimeistelyt. Ehkä kaksi viikkoa työtä, jos pystyisi tekemään täysiä päiviä. Mutta missä välissä se olisi mahdollista?

Tämä oli hyvä päivä, pitkä pitkäperjantai. Olisi voinut olla pidempi.

7.4.2006 Disseminaatiota ja muuta siemennystä

Kaikki ei olekaan turhaa! Tutkimuksellani on yhteiskunnallista merkitystä!

Kävin tänään taas Kalleja läpi, sain vuosikerran 2005 paria numeroa vaille loppuun saakka. Viimeinen numero tälle päivälle oli 5/2005. Ja siellä törmäsin itseeni ja omiin tekemisiini. Akateeminen uskottavuuteni on raudanluja: olen päässyt pornolehden sivuille. Voiko tämän korkeammalle enää päästä?

Kallessa 5/2005, s. 114-115 on juttu "Biseksuaalille tärkeintä on persoona, ei sukupuoli", jonka lopussa on pari "lähdeviitettä", joista ensimmäinen vie omien kotisivujeni bisse-osastolle.

Meinasin revetä. Kirjaston tutkijankammiot eivät ole äänieristettyjä, joten kirjaimellisesti jouduin peittämään suuni kädellä ja nieleskelemään ankarasti, jottei maaninen nauru kantautuisi läpi hiljaisten salien.

Nyt sitten joudunkin mielenkiintoisen tutkimuseettisen probleeman eteen: voinko tutkia biseksuaalisuuden diskursseja artikkelista, jonka diskursseihin olen päässyt vaikuttamaan, joskin tahtomattani? Ilmankos juttu on kovin asiallinen ja kiistää erinäiset stereotypiat, joita lehden muilla sivuilla vahvistetaan. Joskin joka toisessa kappaleessa toistuva "me heterot" toki muistuttaa, että heteroitahan tässä kaikki ollaan, kirjoittajat ja lukijat, ja biseksuaalit on sellaisia sopivan pervoja tyyppejä, joita voi mukavasti tirkistellä.

Mutta pitäähän sitä olla tyytyväinen tästä kunnianosoituksesta uraauurtavalle tutkimustyölleni.

Pari vuotta sitten olin töissä EU-rahoitteisessa projektissa, jossa ohjeistettiin kiinnittämään huomiota disseminaatioon, eli projektin tulosten levittämiseen yhteisöön ja yhteiskuntaan. Meidän projektimme kohdalla disseminaatio tarkoitti sitä, että projektin tuottaman kirjan pohjalta rakennettiin kansainvälinen verkkokurssi yliopisto-opiskelijoille. Disseminaatiota toteutettiin myös järjestämällä yleisötilaisuuksia ja pitämällä yhteyttä tiedotusvälineisiin.

Muuttuvatko nettisivulleni laittamani tuotokset siis disseminaatioksi päätyessään pornolehden sivuille? Olenko toteuttanut yliopiston kolmatta tehtävää eli yhteiskunnallista vaikuttamista laittamalla tutkimustekstejäni nettiin, josta ne löytyvät akatemian ulkopuolistenkin käytettäväksi? Voinko kirjata tämän ensi vuoden UPJ-papereihin?

Harmittavaa kyllä, Kalle ei taida kuulua niihin lehtiin, jotka otettaisiin huomioon viittausindeksejä määriteltäessä.

5.4.2006 Kallen seura väsyttää

Lehdistökatsaus: Armotonta menoa yliopistopiireissä... näin leiskuu Maikin ja Anun akateeminen lempi. Jos vain lukee ja opiskelee, utelias pillu näivettyy luentosalin penkille. "Meitä yliopiston tyttöjä haluttaa kovasti. Se on kirjojen syytä. Ne ovat niin tylsiä." Näin sävykkäästi yliopistoelämää kommentoi Kalle 8/2002, s. 104-109. Luonnollisesti kuvien kera.

Voi Kalle, kunpa tietäisitkin, kuinka aivoni ovatkaan näivettyneet niinä tunteina, jotka olen viettänyt kaimalehtiäsi lukiessa. Ne ovat niin tylsiä. Niin tylsiä, että eilen pakenin hetkeksi lukemaan Muinaistutkija-lehdestä juttua rautakautisesta kalmistosta ja tunsin syyllisyyttä työtehtävieni laiminlyönnistä.

Tänään tuli vuoden pornoennätys. Kahdeksan tuntia Kalleja putkeen, ilman taukoja. Ihan oikeasti putkeen, en käynyt edes syömässä. Kun lähdin yliopistolta, verensokeri oli niin alhaalla, että meinasin pudota pyörän päältä matkalla kotiin. Alunperin tarkoitus ei ollut pitää ihan niin pitkää putkea, mutta yritin päästä Kallejen lukemisesta eroon. En onnistunut, pari numeroa vuosikerrasta 2004 ja vuosikerta 2005 on vielä jäljellä. Ja sitten siirryn Hustleriin.

Alan olla todella väsynyt niiden lehtien selaamiseen. Päätin rajoittaa aineistonkeruun toistaiseksi 2000-luvulle - olen kirjoittamassa artikkelia jonka dedis on toukokuun lopussa, ja alunperin aioin käyttää aineistona vuosikertoja 1995-2005 lehdistä Kalle, Exit, Erotiikan Maailma, Haloo, Tabu ja Hustler. Ajan nopea kuluminen palautti reaalitodellisuuteen. En millään ehdi käydä läpi kymmentä vuosikertaa kustakin lehdestä. Haloot, Tabut ja Exitit olen jo käynyt läpi, mutta Kallen, EM:n ja Haloon kohdalla rajaan aineistomäärää. Jossain vaiheessa mietin Jallunkin lisäämistä listaan, mutta se nyt olisi jo täyttä hulluutta.

Loppuvuodesta kirjoittanen artikkelin/väikkärin luvun siitä, millainen on biseksuaalisuuden käsitteen historia suomalaisissa pornolehdissä jälkeen vuoden 1971, jolloin samansukupuolinen haureus poistui rikoslaista, joten turhaa työtä en sentään ole tehnyt. Kesällä palaan taas niihin kammottaviin röhnöihin, joihin olen jo ehtinyt tutustua.

70-80-lukujen pornolehdet ovat kyllä opettavaisia siinä mielessä, että niistä näkee kouriintuntuvasti, mistä antiporno-feministien pornon vastainen asenne lähtee. Silmäni kestävät kaikenlaista SM-sessioista lähikuviin nyrkkipanoista, kunhan kuvista näkee, että ne on tehty studiossa ja esiintyjät ovat malleja. Sen sijaan erityisesti 80-luvun pornolehtien vakioaineistoa olevat seksimatkakertomukset vääntävät vatsaa. äijät lähtevät Thaimaaseen/Argentiinaan/Rio de Janeiroon/Amsterdamiin/Kostamukseen, panevat sarjaa huoria, ottavat kuvat ja myyvät ne pornolehteen selostuksen kera. Ehkä naiset ovat saaneet lisämaksun kuvien ottamisesta, en tiedä - mutta tuskin he ovat tietoisia siitä, että heitä esitellään suomalaisen pornolehden sivuilla, puhumattakaan siitä, että olisivat antaneet luvan kuviensa julkaisuun. Hampaissa vihloo, kun katsoo tuhnuisissa hotellihuoneissa taskukameralla otettuja amatöörikuvia, joissa on venäläisiä tyttöjä ilmeettömin kasvoin asetettuina asentoihin, jotka ovat konventionaalisen pornoisia, kuten venyttelemään häpyhuuliaan, koska "pornossa niin kuuluu tehdä".

Käsitteellisesti ajateltuna pornolla ja prostituutiolla ei ole mitään tekemistä keskenään. On eri asia esiintyä kuvissa, filmillä tai estradilla muiden esiintyjien kanssa ja vetää show, kuin asettua satunnaisten asiakkaiden naitavaksi. Pornolehtiä lukiessa kuitenkin tulee sellainen tunne, että raja on hiuksenhieno, ja että pornolehdet itse pyrkivät häivyttämään sitä seksilomaraporteilla ja vinkeillä siitä, mistä saa pillua halvimmalla. Ja sitten tätä asennetta vielä mainostetaan seksimyönteisenä! Jep jep, seksimyönteistähän se on kehua retostella, kuinka montaa tyttöä ehti kahden viikon loman aikana painaa, ja kuinka ne uikuttivat kiimoissaan eivätkä edes suostuneet ottamaan maksua, kun saivat niin hyvää kyytiä.

Pornosta puhuttaessa koko huomio tuntuu kiinnittyvän seksiin, siihen aktiin tai elimeen, joka kuvassa näkyy. Feministinen keskustelu on liikehtinyt antiporno- ja anti-antiporno-akseleilla, ja kolmantena on sitten ollut sellainen neutraali suhtautuminen, jossa pornoa tarkastellaan kulttuurituotteena.

Tämä jälkimmäinen lähestymistapa on tietysti se oman tutkimukseni peruslähtökohta, mutta silti koen jonkinlaisen pornon kritiikin tarpeelliseksi. Aiemmin - siis ennen tätä pornolehtien luku-urakkaani - ajattelin, että keskeisin kritiikin kohde olisi se, miten porno toistaa tiettyjä konventioita ja tekee niistä itsestäänselvyyksiä myös pornon ulkopuolella, ja kuinka tämä konventionaalinen toisto vähentää erilaisten seksuaalisuuden esittämisen tapojen kirjoa ja myös rajaa ihmisten mielikuvitusta.

Nyt on alkanut tuntua, että porno, eli kiihottamistarkoitukselliset kuvat, filmit ja muut tuotteet, sinällään vaativat paljon vähemmän kritiikkiä kuin se, kuinka termi "porno" peittää erot siinä, keitä kuvissa esiintyy, kuka kuvat ottaa ja millä tavoin kuvia levitetään. Termin "porno" alle niputetaan niin viihdeteollisuuden massatuottamat kuvat, joissa esiintyy ammattilaismalleja, kuin amatöörin näpsäisemät kuvat satunnaisesta prostituoidusta. Tällä niputuksella tullaan sokeaksi sille, miten erilaisia ovat vakiintuneen studion palkkaaman pornotähden ja turistikameralle pyllistävän thaimaalaisprostituoidun tilanteet.

Huoks. Voisin jatkaa pornojaaritusta vaikka kuinka kauan, mutta jospa jatkan joskus toiste.

1.4.2006 Käsillä

Nautin käsitöiden tekemisestä todella paljon, mutta teen niitä liian vähän - kuten kaikenlaista muutakin, josta nautin. Maanantaina ryhdyin spontaanisti leikkimään villoilla ja huovuttamaan sinistä ja violettia villaa patalappua varten. Kahden tunnin kuluttua minulla oli venynyt neliö, josta leikkelemällä ja reunat ompelemalla saa siistimmän. Se on vielä keskeneräinen, mutta ajattelin vanhoista jämävilloista tehdä lähiaikoina toisenkin, punasävyisen.

Eilen sain valmiiksi hameen, joka on roikkunut keskeneräisenä jo pitkään. Sain tädiltäni varmaan pari vuotta sitten vanhoja vaatteita, mm. punaisen hameen, joka oli tarkoitettu minua 25 kiloa painavammalle ihmiselle. Onneksi hame oli kellomainen, joten sitä pystyi helposti pienentämään, ilman että malli muuttui dramaattisesti. Hame on lapun mukaan "48% polyakryyliä, 40% polyesteriä ja 12% villaa". Vau, että oikein 12% villaa. Hameessa oli etupuolella pari pientä reikää, jotka olivat ilmiselvästi tupakantuhkan tekemiä, sillä niissä oli sulaneet reunat. Tätini nimittäin poltti villissä nuoruudessaan - hame on todella wanha, sillä hän on lopettanut tupakanpolton jo ainakin viisitoista vuotta sitten.

Kavensin hameen jo aikoja sitten (viime kesänä?), mutta en oikein tiennyt, mitä tekisin niille rei'lle. Alunperin suunnittelin kirjovani niiden päälle jotain, mutta tulin siihen tulokseen, että kirjonta tekokuitukankaalla menee hukkaan. Jos tekee jotain niinkin aikaavievää kuin kirjoo, alustan on parempi olla hyvä, jotta kirjonta myös säilyy. Niinpä sitten hame makasi iät kaiket kaapissani kavennettuna, mutta reikien vuoksi käyttökelvottomana. Enkä minä perintöhametta tietenkään mihinkään pois heitä.

Pari viikkoa sitten kiertelin kaupungilla, ja näin jossain vaatekaupassa hameen, johon oli kiinnitetty virkattuja kukkia. Kun kyse on nykymuodista, hame oli tietysti khakinvärinen, ja kukkaset vaaleansinisiä ja vaaleanpunaisia, mikä yhdistelmä ei synnytä minussa suuria intohimoja. Mutta sattuu olemaan niin, että neljä vuotta sitten virkkasin suuren joukon punaisia kukkia suunnitelmanani tehdä niistä virkattu paita. Paita valmistuikin, mutta siitä tuli liian iso, enkä ole oikein tiennyt miten korjata tilanne. Sen jäljiltä jäi kuitenkin koko joukko ylimääräisiä punaisia kukkasia.

Täydellistä. Vanhat ylijäämäkukat vain hameen reikien päälle, ja se on siinä. Ei mennyt kuin pari tuntia telkkaria katsellessa. Parikymmentä vuotta vanha perintöhame, neljä vuotta vanhoja virkattuja kukkia, ja olen taas muodin aallonharjalla.