Jatulintarhan blog

26.9.2006 Kirjoja Ostostv:ssä??

Jäin katsomaan hetkeksi telkkaa Kylmän ringin jälkeen, kun sieltä tuli Ostostv. Olin utelias näkemään, mitä vatsanrutistushärpäkkeitä, ikiveitsiä, taikarapaloita ja muita siellä nyt mainostetaan. Mutta ei. Kuvaan ilmestyi Kauko Röyhkän pärstä. Kuva liittyi Röyhkän uuteen kirjaan. Sitten mainostettiin Etiopian kuninkaan Haile Selassien elämäkertaa, ruotsalaista dekkaria ja metallimusiikin historiaa. Ja montaa muuta kirjaa, jotka ehdin jo unohtaa.

Olin aivan äimänä. Joukossa oli pari kirjaa, jotka olen aikonut lukea, mm. tuo Haile Selassien elämäkerta. Minne maailma on menossa, kun Ostostv:ssä, kaiken turhan krääsän keitaassa, mainostetaan pienkustantajien kirjoja?

Mitä minun nyt tästä pitäisi ajatella? Onko tämä nyt jotain postmodernia kikkailua? Minun kaltaisilleni Ostosteeveetä naureskellen katsoville ihmisille suunnattu ironinen vitsi? Silleen, et "hei, kyl me tiedetään, et tää Ostostv on ihan pelle juttu, eihän me nyt vakavissaan tämmöstä mainosta tehtäs, mut hei, et silti viitsis ostaa meiltä pari kirjaa?"

En ainakaan usko, että mainokset on suunnattu samalle kohderyhmälle, joka ostaa ihmeellistä katkaravun kuorista valmistettua laihdutuslääkettä, tai joka tilaa aromipesän (tai kaksi, vain nopeimmille soittajille!) Mutta katsooko Ostostv:tä oikeasti niin suuri määrä ihmisiä vain itseironisesti naureskellen, että kirjojen mainostaminen kannattaa? Vai onko mainosaika Ostostv:llä vain niin paljon tavallisia tv-mainoksia halvempaa?

14.9.2006 Avoin kirje rakennusliike Rakennus-Hangalle

Nyt meikällä keittää niin paljon, etten pysty keskittymään mihinkään, varsinkaan töihin. Tekisi mieli mennä harrastamaan vakavaluonteista kansalaistottelemattomuutta, mahdollisesti jopa rikoksia. Jos olisin kolmetoista, menisin heittelemään mätiä kananmunia rakennusliike Rakennus-Hangan toimiston ikkunoihin. Tosin, jos olisin kolmetoista, asia ei välttämättä kiinnostaisi pätkääkään. Paitsi että kyllä kiinnostaisi, jos omaa kolmetoistavuotiasta itseäni muistan.

Koska iässäni numerot ovat toisinpäin, en voi kiukustani huolimatta tehdä muuta kuin allaolevan.

Avoin kirje rakennusliike Rakennus-Hangalle ja sen toimitusjohtaja Matti Eeronheimolle

Osoitan syvän paheksuntani ja kiukkuni toimistanne Isokadun ja Nummikadun kulmassa olevien rakennusten suhteen.

Toimitte purkuasiassa lyhytnäköisesti ja kertakaikkisen törkeästi. 1980-luvulla purettiin Aleksanterinkadun puukorttelit, ja nyt niitä sitten surraan - samaan aikaan kun itsekkäät ja rahanahneet grynderit (aivan, tarkoitan juuri teitä) tuhoavat viimeisetkin jäänteet puu-Oulusta. Uskomatonta!

Teknologiakylän naapurissa oleviin puutaloihin olisi sopinut mainiosti kulttuurikahvila tai muu tila, joka olisi nostanut sekä Teknologiakylän että koko kaupungin imagoa. Pelkkä puutalojen olemassaolo olisi muistuttanut Teknologiakylän rakennuksessa vierailevia Oulun moninaisesta historiasta.

Rakennusliikkeellänne olisi ollut mahdollisuus miettiä tontilla olevien rakennusten säilyttämistä. Olisitte voineet ajatella kaikkia kaupunkilaisia ja koko kaupungin historiaa yrityksenne menestyksen sijaan. Kaavan ja rakennusluvan mukaan ette toimineet väärin, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että puutalokortteli oli arvokas kokonaisuus. Otitte kaavoittajan laiminlyönnistä kaiken hyödyn, ja puritte rakennukset nopeasti ennen kuin kukaan ehti tehdä asialle mitään - edes käydä katsomassa puutaloja viimeistä kertaa.

Oulu ei ole muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa. Oulu on edelleen, kuten kuuluisa seinäkirjoitus toteaa, "paska kaupunni".

Jenny Kangasvuo

***

Laitoin kirjeen Kalevan mielipidepalstalle, mutta saa nähdä tuleeko se ulos sieltä.

Oulussa, paskakaupunnissa, on siis tehty se TAAS. Purettu puutaloja, kaikkien niiden lukuisten aiemmin purettujen puutalojen jälkeen. Kalevassa oli kesällä kymmenosainen sarja, jossa käytiin läpi Oulusta kadonneita arvorakennuksia, ja niitä on kuulkaa paljon.

Isokadun ja Nummikadun kulmassa oli ehjä puutalopihakokonaisuus, varsin ränsistynyt, mutta varsin viehättävä muuten. Se näytti aika pieneltä viereiselle tontille nousseen Teknologiakylän rakennuksen vierellä. Siitä oli iso juttu tämän päivän Kalevassa ja Oulu-lehdessä, ja Kalevassa todettiin, että "vain suojeluesitys voi enää pelastaa". Ehdin jo laittaa sähköpostia Oulun ympäristökeskukselle ja kysyä, että miten sellainen tehdään.

Mutta kahden maissa tuli tieto, että rakennukset on purettu tänään. Siteeraan Kalevaa: "Rakennus-Hangan toimitusjohtaja Matti Eeronheimo vakuuttaa, ettei julkisuudella ollut asian kanssa mitään tekemistä. "Rakennukset olisi muutenkin purettu tällä viikolla. Asiasta sovittiin jo maanantaina."" Uskoo ken tahtoo.

Tätä nykyä grynderien ei tarvitse edes polttaa puutaloja päästäkseen rakentamaan rumia taloja tilalle, riittää, että mennään paikalle puskutraktorin kanssa.

8.9.2006 Puola on rupi, jota tekee mieli raapia

Palasin Puolasta maanantain ja tiistain välisenä yönä. Tiistai meni univelkoja pois nukkuessa ja flunssaa parannellessa: Varsovassa oli helevetin kylymä, ja Oulun helteisiin tottuneena olin pakannut liian ohkaisia vaatteita mukaan. Vilustuminenhan siinä iski, kun saapasteli pitkin katuja sateessa kiinantossuissa, ilman sukkia, kaulaliinaa tai pitkähihaista paitaa. Sateenvarjo oli mukana, mutta tietysti sillä haavaa asuntolalla.

Suhteeni Puolaan on ristiriitainen. Olen käynyt siellä nyt jo peräti kaksi kertaa, visiteerannut kolmessa kaupungissa ja tavannut nuoria puolalaisia akateemisia ihmisiä, ilman että olisin erityisesti edes halunnut mennä Puolaan. En ole koskaan ollut erityisen innostunut slaavilaisesta Itä-Euroopasta, samalla tavoin kuin olen kiinnostunut vaikkapa Itä-Aasiasta. Itä-Eurooppa-kiinnostukseni on ollut aika rajautunut suomalais-ugrilaisiin kansoihin, ja niistäkin suurin osa asuu Venäjällä. Puola on ollut maista kaikkein vähiten kiinnostavasta päästä - viehättävyydestä puhumattakaan. Se on kiihkokatolilainen maa, joka palvoo Karol Wojtylaa, kieltää abortin naisilta ja on antisemitistinen huolimatta siitä, kuinka paljon juutalaiset ovat merkinneet maan kulttuurille ja historialle.

Ja Puola rakastaa byrokratiaa! Voi hyvänen aika, miten monimutkaista olikaan päästä konferenssiin. Lomakkeiden täyttäminen etukäteen oli oma hommansa, mutta rekisteröityminen se vasta vaikeaa olikin. Ensin jonottiin yhdelle ainoalle tiskille, joka hoiti sekä asuntolassa yöpyvien että etukäteen maksamattomien ihmisten asioita. Muut viisi tiskiä olivat tietenkin tyhjiä, vaikka niiden takana istui virkailija. Puolan asiakaspalvelukulttuurikin on lähempänä suomalaista kuin keskieurooppalaista: älköön hymy lainehtiko asiakaspalvelijan kasvojen yli! Kun vihdoin päästiin tiskille, ei riittänyt, että ruksataan nimi listalta, annetaan rahat, saadaan kuitti ja mennään pois, vaan kaikki mahdollinen piti kirjata erikseen ylös. Kuitit kirjoitettiin käsin. Eikä kuitissa saanut lukea "accommodation", sillä yliopisto ei saa vuokrata asuntolahuoneita ulkopuolisille, vain lainata niitä tai jotain - niinpä kuitissa lukee jotain muuta, ympäripyöreää. Byrokratia on raudanluja, mutta sitä kierretään, yhtä byrokraattisesti. Muistan, että neljä vuotta sitten, kun Puola ei vielä ollut EU-maa, konffaan ilmoittautuminen oli vielä vaikeampaa; konffajärjestäjille piti faksata sitä ja tätä ja tuota tietoa.

Kaunis vuosisadan alun rakennus alennustilassa.

Maaseudun Puola on kuulemma viehättävä, mutta sitä en ole nähnyt, olen nähnyt vain kaupunkeja, ja ne ovat rumia kuin mitkä. Harmaata betonia, joka on saasteista mustunut. Lodzissa aikoinaan upeat art deco -rakennukset murenevat tiehensä. Krakovan keskusta ja Varsovan vanhakaupunki ovat kauniita, mutta jotenkin väkinäisellä tavalla, ikäänkuin ne olisi puleerattu vain turistien iloksi. Laitakaupungilla vallitsee ghettoarkkitehtuuri. Jos olet nähnyt Oulun Rajakylän lähiön, ja kuvittelet vielä jotain rähjäisempää ja harmaampaa sekä moninkertaistat massiivisten betonikerrostalojen kerrokset ja rakennusten määrät, niin mielikuva saattaa vastata sitä aluetta, joka muinoin oli Varsovan ghetto, ja johon kommunistivallan aikana rakennettiin asuinkerrostaloja. Vaikutelmaa kierouttaa se, että Varsovan ja Lodzin keskustaan on viime vuosina noussut peilipintaisia kulutuksen ja markkinoiden palatseja, joissa pitävät majaansa ylikansalliset yhtiöt ja ostoskeskukset.

Drag kingit räppäävät puolaksi.

Mutta silti. Jotain outoa viehkoutta Puolassa on. Bailattuani illan varsovalaisella homoklubilla (juu, juuri sellaisessa, johon Puolan ultrakonservatiivi pääministeri Jaroslaw Kaczynski vastikään toivotti Manuel Barroson ja muut homofobiaa epäilevät EU-virkamiehet tervetulleeksi), huusin kyllä innolla yleisön mukana rakastavani Puolaa, kun kaksi söpöä drag kingiä meitä huudatti.

Homofobian voi parantaa.

Seksuaalisten vähemmistöjen - tai edes kansan enemmistön, naisten - asema ei Puolassa ole kadehdittava. Pelottavasta poliittisesta ilmapiiristä huolimatta tapaamani puolalaiset ovat aktiivisia ja kiukkuisia. Kävin tutustumassa varsovalaiseen lesboyhteistyöverkostoon, joka osallistuu mielenosoituksiin ja tekee valistusiskuja. Hauskimmasta päästä oli isku, jossa joukko lesboja pukeutui valkoisiin karanteenivaatteisiin ja huusi megafoneilla metroasemilla: "Kansalaiset! Yleinen varoitus! Teillä saattaa olla vakava tauti! Sen nimi on homofobia. Mutta älkää hätääntykö! Homofobian voi parantaa! Tulkaa hakemaan meiltä lisätietoja."

Pelottavimmasta päästä puolestaan konffassa näytetty dokumenttivideo naistenpäivän mielenosoitusmarssista, jota vastaan äärioikeistolaiset olivat järjestäneet oman aggressiivisen marssinsa. Kirjavasti pukeutuneet naiset soittivat musiikkia ja tanssivat kaduilla, kun vastamielenosoitus koostui lähinnä nuorista, sotilaalliseen sävyyn pukeutuneista miehistä, jotka huusivat vihaisesti, ja heittelivät satunnaisesti jotakin naisjoukkoon. Kiviä? Mätiä juureksia?

Varsovan juutalaisella hautausmaalla hautakivet kasvavat maasta kuin sienet

Puola ei esitä mitään, ei teeskentele viehättävyyttä, mutta silti siitä on vaikea päästä perille. Puola yhdistää juutalaisten kansanmurhan ja kommunismin ajan painolastin menneisiin loiston päiviin, joita symboloivat eurooppalaisen kulttuurin suuret nimet Kopernikuksesta Marie Curieen ja Chopinista Artur Rubinsteiniin. Saksa on kantanut sotasyyllisyyden, mutta silti suurin osa niistä natsien tapattamista yli kuudesta miljoonasta juutalaisesta, romanista ja homoseksuaalista kuoli Puolan maaperällä. Stalin nitisti Puolasta senkin, mitä natsit jättivät. Puolalta puuttuu minun mielikuvissani kaikki romanttinen eksotiikka. Ehkä se on vain hyvä.

En pidä Puolasta, mutta jotenkin en vain voi jättää sitä rauhaan. Onneksi queer-konferenssi järjestetään Puolassa varmaan ensi vuonnakin.